Sivut

Näytetään tekstit, joissa on tunniste kosmetiikka. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kosmetiikka. Näytä kaikki tekstit

18.9.2015

Mistä tätä tavaraa riittää?

Huh!

Tavaraa on kertynyt kotiin niin paljon, että paikat tursuaa ja olenkin nyt ottanut sairaslomaprojektiksi karsia kosmetiikkavarastot.



Touhu on hidasta mutta edistyy kuitenkin, tänään olen käynyt läpi hiustuotteet joita löytyi aivan järkyttävät määrät! Mutta voin ylpeänä kertoa karsineeni niistä pois 37 tuotetta ja nyt siirryn vartalotuotteiden kimppuun.

Mukavaa viikonloppua kaikille! Minä jatkan kosmetiikkaavyöryn parissa :)

20.10.2014

Messufiiliksiä

Noniin, messut on nyt ohi. Itse pyörin paikalla kaikkina kolmena päivänä ja melkeinpä aamusta iltaan. Nyt hiukan tuntuu tuo kävely jaloissa, mutta tietääpähän ainakin liikkuneensa.

Bloggaajapassi


Messuilla oli tänä vuonna ihan hirveästi nähtävää, kaikkiaan erilaisia puolia oli viisi, kävin kaikissa katsomassa ainakin osan. Itseäni kiinnosti eniten kauneus ja luonnollisesti puoli, lisäksi löytyi koru&kello, terveys ja muoti.

Kuva Messukeskus


Tänäkin vuonna messut vetivät puoleensa paljon väkeä, lauantaina päivällä käytävät tuntuivat jopa ahtailta. Messuilla yleistunnelma oli mukava ja oli ihana nähdä kaikkia tuttuja viikonlopun aikana.

Pikkusiskon lettikampaus tehtiin Invisibobblen pisteellä


Koska kamera ei paljoa kuvia taltoinut, jää tämä postaus valitettavasti messukuvien osalta olemattomaksi...

Tässä kassissa kanniskeltiin tavaroita messuilla




Vielä toinen puoli :)
Ostokset, ilmaisjakelut ja muut saadut jutut esittelen teille kuitenkin, ja ne ihan kuvien kera!

Ensimmäisenä ilmaisjakelut joita ei tänä vuonna ollut mitenkään hirveästi, perjantaina eniten, muina päivinä ei juurikaan. Kauheasti näytteitä! Ja kaksi täysikokoista tuotetta


Sitten kaikki ihanuudet jotka sain blogin kautta


Avonilta meikkejä, Biozellilta hiusjuttuja, Hurrawilta huulirasvoja, Meikit Heavenilta Peggy Sagen meikkejä, Laveralta ihania juttuja ja lisäksi Diteriltä ihonhoitotuotteita. Näiden testailun aloitan innolla!


Ja sitten se syntiläjä, eli omat ostokset


Mukaan tarttui vaikka ja mitä. Kynsijuttuja, meikkejä, hammastahnaa, ihonhoitotuotteita itselle ja miehelle, hiusjuttuja ja syötävää :)


Mitenkäs teidän messut meni? Tuliko osteltua paljon?


26.4.2014

Tampereen aarteet

Elikäs tosiaan tytöt oli todella hankkinut meille ihan mielettömät goodie bagit! En meinannut selvitä kaikkien tavaroiden kanssa kotiin asti :D Pussukoita tuli kaikkiaan kolme ja lisäksi sitten muut kassit ja nyssäkät mitä mulla oli mukana, oli siinä aika määrä kannettavaa!

No mutta pidemmittä puheitta katellaas mitä kaikkea pussukoista paljastu:



Jäätävä läjä meikkejä! 

Lavera Highlighter & huulipuna
Lumene kaksi huulipunaa, kaksi eyelineria, luomiväripaletti ja CC-kynsilakka
Yves Rocher eyeliner, huulipuna ja valokynä
Jane Iredale ripsiväri ja puuterimainen aurinkosuoja
Oriflame ripsiväri ja BB-voide
Maybelline ripsiväri        Elf ripsiväri     Naked Lips huulirasva
Loreal kynsilakka     Zuii huulipuna      Logona peiteaine



Kaikkea mahdollista kauneuteen!

Dr. Hauschka Leg and Arm Toner ja vartalopuuteri
Udo's Ultimate Oil Blend         Puhdistamo MSM+C
Schrammek Herbal Care kasvovesi      Lavera All Round-voide
Tropicai kookosöljy     Madara Sculpting Oil
Weleda silmänympärysvoide    ACO aurinkosuoja spray
Ella Baché pussukka



Ja vielä todella iso läjä hiustuotteita!

Catwalk by Tigi Headshot shampoo ja hoitoaine
Fudge Push-It-Up Blow Dry Spray
Framesi Hair Spray Color Protection
Sim DS Mega Finish Hairspray
KMS Free Shape styling+finishing spray
Aussie Miracle Hair Insurance Leave-in Spray
John Frieda Luxurious Volume Dry Shampoo
Biozell Volumizing Seawater Spray
Goldwell Sun Reflects shampoo, hoitoaine ja UV-protect spray


Siinä kaikki mitä pussukoista löytyi! Mä yritän edelleen etsiä paikkaa noille kaikille. Jos joku tuote jäi kiinnostamaan niin paljon että tahdot postauksen, niin vinkkaappa kommentteihin!

23.4.2014

Triple Dry

Triple Dry -antiperspirantti tuli minulle goodie bagista ja pienen tutkiskelun jälkeen otin kyseisen putelin käyttööni heti. Triple Dryta saa ostettua apteekista ja tuote on siis ihan oikea antiperspirantti. Triple Dry estää tehokkaasti hikoilun.


Tuote levitetään puhtaalle iholle illalla, annetaan vaikuttaa yön yli ja käydään aamusta suihkussa. Näin toimitaan neljän peräkkäisen illan ajan jonka jälkeen itse vähensin käytön 3 kertaan viikossa. Ja siis tuote todellakin toimi. Kävin ostamassa uuden putelin kun vanha lähenteli loppua. 


Itse olen kärsinyt hiukan kun hikoilin niin paljon, mutta otettuani Triple Dryn käyttöön ei ole ongelmasta ollut tietoakaan. Ihan todella hyvä tuote, suosittelen! Mulla on myös tosi herkät kainalot, muttei näistä käytössäni olleista kumpikaan ole ärsyttänyt kainaloiden ihoa. 


Itselläni on siis ollut käytössä tuo Triple Dry Active* ja Fresh joissa on kummassakin miellyttävä tuoksu. Activessa tuoksu oli raikkaan hedelmäinen ja sporttinen kun taas Freshissä tuoksu oli lempeä aavistuksen kukkainen.

*Triple Dry Active saatu blogin kautta

4.2.2014

Pandan kosmetiikkabloggaajamiittisynttärit!

Koska ihana Panda täytti 25-vuotta järjesti hän kosmetiikkabloggaajille synttäripirskeet.

Rappukäytävään asti kuului iloinen puheensorina kun lähestyin Pandan kotia. Vastassa oli suuri joukko bloggajia, Panda ja Mr. Panda sekä tietysti ihanat fretit Nestori ja Sofia


En voinut kuin ihastella Pandojen ihanaa kotia jossa kummankin omat jutut oli laitettu kauniisti esille. Seinillä oli Mr. Pandan tekemät maalaukset ja sohvan reunaa koristi Pandan pehmolelut.



 Viedessäni takkia makuuhuoneeseen näin järkyttävän läjän kasseja! Apua mitä tuo synttärisankari on meille oikein hankkinut!

Olohuoneen puolella oli tarjolla tervetulomaljat tähdin koristellulla pöydällä.




Oli vieraillakin tietty yllätyksiä joita synttärisankari pääsi tutkailemaan. Vaikutti kovin tyytyväiseltä pussukkaansa.


Pöydän päällä oli Chjokon meille sponsoroimia lime-maitosuklaa ja mustikka-valkosuklaa macaroneja sekä suklaa-pistaasipähkinä praliineja joita napostelimme ennen pääsyä Mr. Pandan tekemien herkkujen pariin.

Ja voi mitä herkkuja sieltä pöydästä sitten löytyikään!

Oli Laitilan sponsoroimia limuja ja Teippitarhalta niihin sopivan retroja paperipillejä


Löytyi salaattia ja sinne sekaan herkkuja


Kolmioleipiä mustapippurituorejuusto-chorizo täytteellä. Takana näkyy Ilonan jälkkäriksi leipomia Devils Food Cake -muffinseja ja Pink Velvet -cupcakeseja, jotka vei kielen mennessään


Cosmopolitan-salaattilehdellä jokiravun pyrstöjä ja aiolia sekä kylmäsavulohirullia jotka oli täytetty tilli-mustapiippurituorejuustolla


Kun navat oli vedetty täyteen kaikkia herkkuja tuli Mr. Panda pitämään meille tietokilpailua jossa oli kolme palkintoa jaossa. Sillä aikaa Panda ja Ilona hääräsivät goodiebagien kimpussa. Jotka varmasti yllätti meidät vieraat ihan täysin.


Kun kaikki oli pussukkansa saanut, ryhtyi Panda meille sisältöä esittelemään ja sieltä paljastui kamalasti kaikkea! Tässä kuvassa seassa näkyy nuo hamstraamanikin tuotteet.




Kun kaikki olivat pusseja tarpeeksi kauan tutkineet kerääntyi eteisen lattialle innokas porukka tutkimaan muiden tuomia tavaroita jotka etsivät uutta kotia. Myönnän että saatoin kotiutaa tuosta kasasta aikas reippaasti tavaraa..



Kiitos vielä hirmuisesti mukavasta illasta kaikille ja erityiskiitos vielä tietenkin Pandalle ja Mr. Pandalle sekä illan kuvaajalle Shinylle joka tämänkin postauksen kuvat mahdollisti :)

Niin ja suuri kiitos vielä miitin sponsoreille jotka olivat:
ACO
Exuviance
Glitter
Simple
Wella Professionals
Tamro
Schwarzkopf
Duroy
Chjoko
Nailcity
Aila Airo / Art Deco
Max Factor
Biozell
Marqués de Monistrol Vintage Brut
Make Up Store
Teippitarha
Laitilan Wirvoitusjuomatehdas Oy