Sivut

23.4.2015

Kynnet kuntoon: Kasvaa kasvaa

Niinkuin helmikuussa kerroin täällä, hylkäsin geelikynteni ja yritän saada omista kynsistä kunnolliset. Projekti on pitkä, eikä ehkä ihan sovi näin kärsimättömälle tapaukselle mitä itse olen, mutta tässä sitä ollaan ja eteenpäin porskutetaan edelleen.


Ravintolisät aloitettuani, on kynsien kasvuvauhti onnekseni nopeutunut melkoisesti. Ravintolisistä enemmän täältä.



Samalla olen yrittänyt etsiä sopivia hoitotuotteita kynsilleni. Hoitolakat ovat vielä hiukan hakusessa, tällä hetkellä testissä on Fabyn muutama hoitolakka joista lisää myöhemmin.


Lisäksi käsiä, kynsiä ja kynsinauhoja täytyy kosteuttaa paljon(!) ja käytänkin kaiken näköisiä käsivoiteita oikein urakalla. Ja öljynä käytän Bliss Kissin Simply Pure Oilia joka on muuten ihan parasta!


Kuvituksena kynnet 1.3.2015 sekä 23.4.2015, ravintolisien käyttöä takana yksi kuukausi.

Niinkuin näkyy, on tuo geelin alla ollut kynsi kasvanut yli puolen välin jo parissa kuukaudessa, eli ei enää kauaa kun kynsiin voi alkaa jo pituutta kasvattamaan.

20.4.2015

Tulossa keväällä

Pikainen katsaus siihen, mitä on kevään aikana luvassa täällä blogin syövereissä. Tutustutaan vähän käsien ja kynsien kuntoon ja hoitoon sekä itselleni uuteen lakkamerkkiin Fabyyn. Vilkaistaan hiukan kynsiä muutenkin, mitenkäs ne tällä hetkellä voi ja vieläkö tähdätään omiin pitkiin kynsiin geelien jälkeen. Tietysti mukaan mahtuu myös meikkejä ja vielä Lumenen teemaviikko.


Eli siis kaikkea kivaa on tulossa ja erilaisiin tapahtumiinkin pääsen kevään aikana pyörähtelemään. Pysykäähän siis kuulolla!

12.4.2015

Kimallusta kevääseen

Pikainen postaus puhelimen kuvista raavittu kasaan. Viime viikolla siskoni kävi meillä lakkauttamassa kyntensä ja pöydän päälle jäi China Glazen glistening Snow joka on parilla kerroksella peittävä älytön hologlitter pläjäys. Tartuin pulloon ja peitin omat kynteni tuohon glitteriin.



Lakkaus oli kuitenkin liian möh makuuni ja kaipasin siihen jotain lisäksi. Kaivoin esiin O.P.In Sheer Tints minisettini* ja ryhdyin niillä lakkailemaan glitterin päälle. 




Käytin kaikkia neljää sheer tintsiä eli keltaista I'm never amberrassed, pinkkiä Be magentalewith me, lilaa Don't violet me down ja turkoosia I can teal you like me. 



Näillä sain kauniit pohjat leimauksille. Leimauksessa käytössä Konad musta leimauslakka ja Bundle Monsterin BM-407 laatta.



Mitäs olette mieltä tästä glitterpommista?

8.4.2015

Ensimmäisen kerran ihastus

Hiukseni on hiukan ongelmalliset omaan makuuni, varmasti moni kokee samoin omista hiuksistaan. Hiukseni on pitkät, paksut ja raskaat, eli päätä myöten menevät. Lisäksi hiukset on pörröiset, kuivat ja latvoista karheat.


Haluankin siis hiustuotteilta kosteutusta ja tuuheutusta. Eli shampoo ja hoitoaine on kosteuttavat ja muotoilulla saa tuuheutta.


Sain testiin juuri minun tarpeisiini oikeat tuotteet ja testailin heti. Huh! Ihan mahtavaa tulosta täytyy sanoa.


Pesin hiukseni L'anzan Healing Moisture sarjan Tamanu Cream shampoolla* jonka jälkeen laitoin saman sarjan Moi Moi hiusnaamion*. Pesun jälkeen suihkin vielä samaan sarjaan kuuluvaa hiuksiin jätettävää hoitoainetta Noni Fruit* ja annoin kuivua itsekseen.


Ensinnäkin hiukseni kuivui yli puolet normaalia nopeammin. Lisäksi ne jäi ilmaviksi ja tyvestä kohoaviksi mutta kuitenkin silkkisen pehmeiksi ja kiiltäviksi. Ihan mahtavaa! 


Tässä tosiaan ensi testauksen fiilikset, palataan asiaan kun tuotteita on käytetty useamman kerran. Ja vielä mainintana, näissä on herkullinen tuoksu.

*saatu blogin kautta

6.4.2015

Get your number

Vaikka kynteni ovatkin omasta vinkkelistä täysin onnettomat, en ole lakkailua hylännyt. Lakkailen niitä edelleen, mutta harvemmin tulee tehtyä koristeluita. Tässä kuitenkin kynnet jotka jaksoin jopa koristella.


Alla on OPIn Get your number, joka on kaunis sininen hiekkalakka. Tällä kertaa halusin kuitenkin tuoda lakan kimalluksen kunnolla esiin ja kuorutin sen kerroksella päällyslakkaa. Näin sain aivan upean kimalluksen esiin.


Päälle leimasin vielä Moyoun KAleidoscope 04 laatasta kuviot A Englandin Excaliburilla (vanhin versio). Tykkäsin näistä lakkauksista tosi paljon.


Pahoittelut korppu kynsinauhoista ja kuivista käsistä, ne eivät tykänneet musta enkä minä niistä.


Mitäs piditte lakkauksesta?

1.4.2015

Kynnet kuntoon: Ravintolisät

Aloittaessani kynsien kasvatusprojektiani kaipasin avuksi myös ravintolisiä ja sainkin testattavakseni kahta erilaista, Pharma Nordin Bio-Selen + Sinkin* ja Evellen*. Täytyy myöntää, etten ollut varma olisiko näillä oikeasti juurikaan vaikutusta mihinkään.


Nyt olen kuukauden syönyt molempia pillereitä kaksi kappaletta päivittäin. Ja kappas vaan, kyllähän tuolla kombolla näyttäisi olevan vaikutusta.



Niin kynnet kuin hiuksetkin ovat kasvaneet nopeasti ja vahvoina. Erityisesti kynsistä tämän voi huomata, vain kuukaudessa kynnet kasvoi omaan mittapuuhun verrattuna aika vauhdikkaasti.



Itse aion ehdottomasti jatkaa näiden käyttöä. Kohta pituus onkin jo niin pitkällä, että rakennekynnen alla ollut osa on kokonaan kasvanut pois ja pääsee siiten kasvattamaan kynsiin sitä pituutta, uskon että päästyäni tähän vaiheeseen, on ravintolisät varsin tervetullut apu pitämään kynnet pitkinä ja kunnossa.


Tässä siis raporttia keskeltä projektia, jatketaan taas tarkastelua kuukauden päästä.

*tuotteet saatu testiin blogin kautta