Sivut

21.4.2016

Kevättä hiuksissa

Hetki sitten kerroin teille suunnitelmista hiuksieni suhteen ja lupailin siinä samassa muodonmuutoksen näyttävää postausta.

Edellinen muodonmuutos muuten löytyy täältä

Muodonmuutokseni toteutettiin Noir Conceptilla ja sen toteutti Niina, suuri kiitos vielä! Vaikka peppu puutui ja lompakko keveni, oli lopputulos niin mahtava, että ei haitannut.

Hiukset kokivat radikaalin muutoksen vajaa kaksi viikkoa sitten, enkä olisi ikinä uskonut, että saamme niistä näin vaaleat.




Lähtökohtanahan oli melkein mustat yli puolen selän olevat hiukset. Ja tavoitteena kaunis kupari kosta haaveiltiin täällä.


Tältä hiukset näyttivät ensimmäisen vaalennuksen jäljiltä. Todella paljon vaaleni. Mulla käytettiin tuossa vaalennuksessa Olaplexia, jotta hiukset eivät kärsisi ihan niin pahasti rankoista käsittelyistä. 


Ja tässä hiukset toisen vaalennuksen jälkeen. Melkoinen muutos! Niin suuri, että ilmekin oli tuima. Saataisiin siis hiuksiin huomattavasti vaaleampi kupari kuin uskalsin edes toivoa.

Hiukset siis leikattiin reippaasti lyhyemmäksi, vaalennettiin kahdesti ja värjättiin kuparin väriseksi.




Ja tässä hiukset heti kampaajan jälkeen, kaksi ylempää kuvaa on Noirin kampaajan ottamia, kiitos Eetulle kuvista. Ja alin on otettu kun kipitin kampaajalta syömään. Siis aivan ihanat! Ja todella vaalea kupari. Jos hiusten sävyjen tummuus on yhtään tuttua, niin minä hyppäsin tummuudesta 2 tummuuteen 7 yhdeltä istumalta. Ja kyllähän sitä istuttiinkin, viisi tuntia. Mutta ah, mä oon niin ryytyväinen uusiin hiuksiini!


Tässä vielä fiilistelykuva hiuksista viime lauantailta.

Mitäs pidätte muutoksesta?

•puhelinpostaus•



16.4.2016

Apua kiputiloihin

En muista onko täällä ollut asiasta puhetta, mutta mä kärsin päivittäisestä pää- ja selkäkivusta, ajoittaisesta todella kovasta selkäkivusta ja migreenistä. Olen kärsinyt jo monen monta vuotta ja etsinyt näihin parhaita mahdollisia helpottajia.
Tällä kertaa helpottaja-testiin pääsi Stabilic-pohjalliset*. Nämä pohjalliset ovat suomalainen keksintö jossa yhdistyy vuosituhansien perinteet ja moderni itsehoito. Pohjalliset eivät tietenkään ole tavalliset kengänpohjalliset, vaan nämä ovat Stabilic-askelterapiapohjalliset, joiden hoitomenetelmä perustuu jalkapohjassa olevien refleksipisteiden stimulointiin. Refleksipisteiden stimulointia käytetään esimerkiksi akupunktiossa ja vyöhyketerapiassa joiden juuret löytyvät yli 5000 vuoden päästä.


Stabilic-askelterapiapohjalliset ovat saaneet alkunsa niiden kehittäjän Tuomo Leskisen omista selkävaivoista. Hän halusi kokeilla kuinka jalkapohjia stimuloivat pohjalliset voisivat auttaa selän ongelmissa. Näin siis sai alkunsa pohjalliset, josta on ollut itselleni valtavasti apua.


Nämä pohjalliset siis toimivat siten, että paketista löytyy pohjalliset ja irtoversiona refleksipisteitä stimuloivia hoitorastereita. Hoitorasterit kiinnitetään itse pohjallisiin niihin pisteisiin, jotka on mukana tulevassa ohjeessa näytetty. Jokaiselle kivulle löytyy oma kohtansa. Omissa pohjallisissani keskitytään selän, pään ja hartioiden ongelmiin ja ne näyttävät tältä.


Olen käyttänyt pohjallisia nyt jonkin aikaa ja kovat selkä- ja pääkivut sekä migreenit ovat selkeästi vähentyneet. Pohjalliset tuntuvat aluksi todella hassuilta jalassa hoitorastereiden vuoksi, mutta jalka tottuu niihin aika nopeasti. Itse en pidä pohjallisia koko ajan, vaan esimerkiksi tunnin päivässä ja jo tästä on ollut apua.

Selkä- ja pääkipujen kanssa taisteleville voin siis ainakin suositella tuotetta lämmöllä, myös muiden tuki- ja liikuntaelimistön kivun tunteisiin nämä pohjalliset voivat tuoda helpotuksen.


Stabilic-pohjallisten hinta on noin 30 euroa parilta ja näitä saa ostettua Askelterapian nettisivuilta täältä
Pohjalliset on suomalainen keksintö jota valmistetaan Joensuussa.

*Saatu testiin blogin kautta, käyttökokemukset ja mielipiteet bloggaajan omia

13.4.2016

Avonin meikkihaaste: Suloinen kevätmeikki

Avon on nykyään itselleni kovin läheinen merkki, harvoin on päiviä kun en käyttäisi mitään Avonin tuotetta. Ja voisi sanoa, että viimeisen vuoden aikana olen ihastunut merkkiin vain entistä enemmän. Oikeastaan niin paljon, että kevään aikana on luvassa Avonin teemaviikko, pyhitetty pelkästään Avonin värikosmetiikalle. Mutta palataan siihen myöhemmin.

Lopputulos ekana, mutta ei kai se haittaa.

Sain Avonilta kutsun osallistua meikkihaasteeseen ja innolla otin kutsun vastaan. Malliksi buukkasin pikkusiskoni ja jäimme odottamaan meikkipakettia. Kävi kuitenkin niin, että paketin saavuttua päätin tehdä meille molemmille saman meikin. Siskoni valitsi kolmesta vaihtoehdosta tämän Suloinen kevätmeikki vaihtoehdon ja minä toteutin sen viime viikonloppuna siskolleni ja tällä viikolla itselleni.

Meikissä on käytetty täysin samoja tuotteita meillä molemmilla. Ensin levitin kasvoille Nutra Effects Skin Perfecting -BB-voiteen Light sävyssä ja päälle vielä Magix-valokynää sävyssä Illuminating light kasvojen korostukseen. Tämän jälkeen puuteroin kasvot kevyesti Luxe Silken -puuterilla sävyssä Fair silk 


Siiriä hiukan jännitti, että jääkö hän keltaiseksi.
Seuraavaksi kasvoille laitettiin hehkua CC kasvopuuterihelmistä, poskille sävyä Ideal Luminous poskipunasta sävyssä Deep plum ja lisäksi vielä lämpöä sekä varjoa Luxe Lavish -aurinkopuuterilla sävyssä Warm Glow.


Seuraavaksi kulmat saivat sävyä Perfect Eyebrow -setin kulmaväristä ja vielä muotoonharjaus saman paletin vahan avulla.



Luomille kaunis kultainen hehku saatiin Extra Lasting -geeliluomiväristä sävyssä Gold Gleam. Rajaukset kohdilleen Super Extend -nestemäisen rajausvärin avulla ja vielä viimeinen silaus silmiin eli ripsiväriä, me käytimme Big & Multipled ripsiväriä sävyssä Black.




Vielä viimeiseksi keskityttiin huuliin jotka saivat kauniin sävyn Ultra Glazewear -huulikiillosta korallisessa sävyssä Tangerine Gleam, ihanan herkullinen sävy. Ja näin meidän siskosten keväiset meikit valmistui.







Huomisesta alkaen meidän meikkilookia on mahdollista äänestää Avonin Facebook sivulla joten käykäähän kaikki äänestämässä ja äänestäkää meidät voittoon jos lookit miellytti.


4.4.2016

Viikonlopun menovinkki

Ensi viikonloppuna 9.-10.4. Messukeskuksen Talvipuutarhassa järjestetään Luonnonkaunis-messut. Messuilta löytyy paljon erilaisia luentoja sekä tietysti eri luonnonkosmetiikkasarjojen kojuja joissa pääsee tuotteita tutkimaan ja ostamaan, monella merkillä on mahtavia messutarjouksia. 

Itse olen messuilla luultavasti lauantaina aamulla ja sunnuntaina pidempään. Jos nähdään, niin tule ihmeessä juttelemaan. :)

Messut ovat avoinna 9.-10.4.2016 molempina päivinä 10-17, messujen pääsymaksut 6€/yksi päivä ja 10€/kaksi päivää.

•puhelinpostaus•