Sivut

28.6.2017

Timma + alekoodi

Timma on nykyään itselleni jo tutumpi juttu, mutta vielä vuosi sitten olin tiedoton koko Timmasta. Kyseessä on muutaman kundin loistava idea saada kauneuspavelut helpommaksi meille kuluttajille mutta myös yrittäjille Timma tuo helpotusta niin aikojen varauksiin kuin esimerkiksi varastotilastojen ylläpitoon. Mutta ei perehdytä siihen yrittäjille tarkoitettuun puoleen vaan kuluttajille tarkoitettuun.




Kaikessa yksinkertaisuudessaan Timma on nettisivulla tai sovelluksessa toimiva ajanvarausjärjestelmä. Timmasta voit valita haluamasi palvelun jolloin esiin tulee useampia aikoja, paikkoja ja hintoja kyseiseen palveluun. Pystyt itse määrittämään myös ajan jolloin haluat palvelun varata. Mun mielestä mahtava juttu on se, että parhaimmassa tapauksessa ajan saa melkein heti ja hinnatkin on huokeammat,välillä huomattavastikin, kuin palveluntarjoalta suoraan varattaessa.

Olen itse käyttänyt Timmaa nyt kahdesti, kerran kampaajalle ja kerran klassisten ripsien laittoon. Kirjoitan vielä erikseen postauksen siitä, kuinka Timma toimii sovelluksella ja kuinka netissä. Nyt kuitenkin halusin hehkuttaa teille tätä mahtavaa palvelua ja tarjota alekoodin!

Timmalta tarjottiin teille lukijoille 10€ alennuskoodi jota voit käyttää Timman palveluissa, koodi on KYNSI10 En itse hyödy mitään koodin käytöstä, se on vain teidän iloksenne!


19.6.2017

1 paletti, 10 bloggaajaa: Rustic Antique

Charlotta Eve on ideoinut aivan mahtavan projektin meille kauneusbloggaajille ja ilokseni minäkin mahduimme mukaan. Meitä bloggaajia on projektissa mukana 40, mutta tämä on jaettu hieman osiin eli 1 paletti, 10 bloggaaja. Projektiin liittyviä postauksia on jo ilmestynyt 2, helpoiten löydät postaukset Kauneusblogit -Facebook sivulta. Jokaisella ryhmällä on yksi NYX Professional Makeup:in Perfect Filter luomiväri paletti jotka meille sponsoroi pretty.fi, kiitos siis sinne!




Valikoin itseni ryhmään jonka paletti on Rustic Antique. Paletissa on todella kauniita sävyjä ja ihastuin siihen välittömästi, vaikka liikutaankin melko kaukana omasta mukavuusalueesta. Olin jo kuvia katsellessa miettinyt meikkiä valmiiksi ja paletin kotiuduttua tiesin mietintäni olleen loistovalinta. Tein silmämeikin rajauksia myöten Rustic Antique paletilla ja tällainen siitä tuli.








Lisäkseni tällä paletilla toteutti meikin yhdeksän muutakin bloggaaja joiden luomukset ehdottomasti kannattaa käydä katselemassa. Rustic Antique ryhmän muut meikit löytyy näistä blogeista
The Diary of a shopaholic
High & Light
Magicbunny
Charming Nails
Pakolliset - tai ainakin melkein!
Fantazya
Coral Shadow
Look by Mari
Ria G

Pretty.fi tarjoaa kaikille teille lukijoille mahtavan jutun, alla olevalla alekoodilla saat joka kolmannen NYX Professional Makeup tuotteen puoleen hintaan. Suunnataan siis yhdessä shoppailemaan! :D
Alekoodi: NYXQVEMA6

Oli ihanaa päästä näkemään miten erilaisia meikkejä me bloggaajat toteutetaan ihan samalla paletilla. Mikä Rustic Antique meikki oli sun suosikki?