Sivut

30.3.2014

Miittikynnet!

Miitin teemaväreinähän siis oli vaaleanpunainen, punainen ja valkoinen ja meidän järjestäjien toiveena oli että myös kynnet sopisi teemaan. Kiitos vielä kaikille kun kiltisti toivettamme noudatitte!

Itselläni vaaleanpunainen on vielä ulkona mukavuusalueelta, tosin yritän kehitellä mukavuusaluettani huomattavasti laajemmaksi. Mutta tietenkin teemaa oli noudatettava ja minäkin kynteni vaaleanpunaisiksi sain. Ensin ajattelin punaista, muttei se sitten ollutkaan kiva.


Lakkasin keskisormeen Golden Rosen Holidayn nro 59 joka on kaunis vaaleanpunainen hiekkalakka. Lakassa on seassa myös glitteriä, todella nätti lakka. Lakkaa on kaksi suht paksua kerrosta joka riitti peittämään vallan mainiosti.  Hiekkapinta muodostui suht nopeaan eikä ollut mielestäni kovinkaan karhea, totesin tämän siksi etten saanut itseäni kiinni kynnen silittelystä kertaakaan tämän lakkauksen aikana.

Muut kynnet lakkasin Essien Go Ginzalla joka on kaunis vaaleanlila creme. Lakka peittää kahdella kerroksella ja levittyy nätisti, ei karkaillut kynsinauhoille. Nimettömään leimasin pöllöleiman Bundle Monsterin laatasta BM-309 Color Clubin Hot Like Lava lakalla joka toimii leimauksessa kuin unelma! Ja siis kyllähän Kynsipöllön kynsillä pitää yksi pöllö miitissä olla :D

Peukalo, etusormi ja pikkurilli on tehty kelmuilemalla Essien Lovie Dovieta tuon Go Ginzan päälle. Päälle laitoin vielä neonpinkit sydänniitit joiden ostopaikkaa en nyt muista. Kaipasin nimittäin tuon kelmutuksen päälle jotain pientä piristystä ja niitit hoitivat tämän homman täydellisesti.


Lakkaus oli muutenkin omaan silmään varsin nappisuoritus vaikkei väri ollutkaan ihan omiaan. Silti tykkäsin näistä kynsistä kuin hullu puurosta! Ajattelinkin kokeilla samaa yhdistelmää eri väreillä kunhan vain jossain välissä ehdin ja muistan.



22.3.2014

Bloggaajailta Bombónissa

Helmikuun viimeinen perjantai oli odotuksissa jo pitkään! Suunnitelmana oli ensin hyvää ruokaa vielä paremmassa seurassa ja siitä sitten suunnistus Bombóniin jonne pääsimme Emman ilmoille heittämän idean takia, kiitos vaan siitä :)


Pääsimme kulkemaan oikein meitä varten laitettua punaista mattoa pitkin sisälle. Ja ovella vastassa oli ensimmäisenä kilpikonna! Mä rakastan kilpikonnia! Ja siis sisään tultuamme saimme lasit kuohuvaa käteen ja siirryimme eteenpäin jossa oli pöytä täynnä ihania herkkuja!



Vaikka oltiin juuri tultu syömästä huomasin sujuvasti napostelevani vielä noita ihania herkkuja.



Alkuun Outi kertoi hieman Bombónin historiasta ja tilasta. Sen jälkeen tarjolla oli livemusiikkia! Ihan mahtia.



Ohjelmassa oli kaikkea ihanaa hemmottelua meille. Itse suuntasin ensin katselemaan tilaa joka oli täynnä ihania sisustusjuttuja!  Jane Iredalen meikit oli ihasteltavissa, portaikossa oli tosi kiva yksityiskohta ja siis toi lattia oli tosi hauska. Kaikki myytävät tuotteet oli tosi kivasti esillä ja purkkien värikirjo olikin aika mahtava.











  Voin kertoa ettei nämä hyllyt ja ihanat purnukat yhtään auttanut siinä että ei ostaisi mitään. Ostin kuitenkin vain shampoon jonka tarvitsin, eli siis pisteet kotiin.


Sisustus on Outin kädenjälkeä ja on kyllä todella yksityiskohtainen ja miellyttävä. Huomasin harmikseni ettei minulla ollut Outista kuin tämä epätarkka kuva jossa hän laittaa hiuksia.

Kun olin kaiken ihanan kuvaillut oli aika parafiinikäsihoidon. Siis ihan mahtava juttu. Kädet kastetaan ensin lämpimään parafiininesteeseen.


Jonka jälkeen kädet laitettiin muovihanskoihin ja sitten vielä pyyhkeen sisään tai tuollaisiin hansikkaisiin. Istuskeltiin ja höpöteltiin noin 20 minuuttia. Seuraavaksi parafiini hangattiin vain käsistä pois, käsirasvaa ja tadaa! Super pehmeät kädet on valmiit. Mä niin haluan tuollaisen kotiin.



Kun parafiinihoito oli valmis siirryin katselemaan Kaisulin jalkojen sokerointia. Itsehän kätevästi karvat ajelin pois kun unohdin koko sokerointi mahdollisuuden.. Mutta onneksi joku sentään pääsi tätäkin kokeilemaan.


Sillä aikaa kun Kaisulin jalkoja sokeroitiin tehtiin muualla kiharoita automaattikihartimella.
Tässä kuvassa laite on vielä ammattilaisen käsissä ja Sonia saa kiharoita päähän. Eli siis tuohon isoon mustaan möhkäleeseen laitetaan ohut kaistale hiuksia, möhkäle pyöräyttää hiukset rullalle, piippauksen kuuluttua avataan möhkäle ja sisältä paljastuu valmis kihara. Mä tahdon myös tän :D


Jossain välissä tuoliin istahti Emma ja kampaajaksi päätyi Murmis. Ja tästä päätellen ei tuo ammattilaisten vekotin tarvitse siis ammattilasta käyttäjäksi. Tosin ei sitä tiedä jos Murmis on salaa kampaajaopintoja käynyt :D Saara onkin kätevästi tehnyt videon tällaisen laitteen käytöstä.


Kun laitteella oli kiharat tehty, viimeisteli Outi vielä Emman kampauksen ja siitä tuli todella upea.

Tässä vaiheessa alkoi ilta olla jo sen verta pitkällä että oli omalta kohdaltani lähdön aika. Vielä ennen lähtöä saatiin kaikki ikkunalaudalla odottaneet pussukat mukaan.


Omasta pussista paljastui seuraavat (+suklaasydämet jotka on jo syöty):


Lisäksi ostin tämän shampoon:


Kiitos vielä Bombónin väelle mukavasta illasta!



21.3.2014

Kynsibloggaajien miitti 15.03.2014

Alkuun suuri kiitos Shinylle joka on ottanut tämän postauksen kuvat! :)

Eräs tammikuinen ilta pohdin facebookissa seuraavan miitin ajankohtaa. Milja oli kärppänä paikalla asiaa kommentoimassa ja yhtäkkiä oltiinkin jo järkkäilemässä miittiä. Tiimiin saatiin vielä mukaan Shiny ja sitten järkkäilemään. Kaikki tämä johti siis siihen että viime lauantaina 15 bloggaajaa kokoontui Miljan luokse Helsinkiin. Pisteet kotiin kauempaa tulleille bloggaajille, itse en olisi jaksanut matkustella :D


Kun vieraita alkoi tulla olin vielä äitini kanssa keittiössä ruoka juttuja hääräämässä, kiitos tuhannesti avusta äiti! Onneksi ne oli jo niin loppu suoralla että ennen kaikkien tuloa olimme valmiita ja äiti pakeni kotiin. Tällä aikaa Milja ja Shiny laittoivat jo saapuneet vieraat ilmapallojen kimppuun koska onnistuivat ne itse vain rikkomaan :D Kun vieraat olivat saapuneet aloitettiin ilta Fresitalla jotka meille lahjoitti Fresita Suomi


Alku höpöttelyjen jälkeen oli aika siirtyä keittiöön jossa odotti suolaisia herkkuja joista feta-pinaattipiirakka, vanhanajan lihapiirakka ja kasvisversio vanhanajan kaalipiirakka sekä katkarapusalaatti tuli Kahvila & Lifestyle Lineealta, salaatti lisukkeineen oli sitten meidän hankkimaa ja minun ja äitini käsialaa. Pöytä oli katettu söpön pöytäliinan päälle ja astioina meillä oli todella suloiset kertakäyttömukit, -lautaset, ja -pillit sekä ihanat servetit jotka kaikki saimme Juhla Centeriltä. Kun ruoka oli saatu lautasille vallitsi keskuudessa syvä hiljaisuus kun kaikki onnellisina söivät noita ihania herkkuja. 



Kun ruuat oli syöty täytti puheensorina taas huoneen, ja voi vitsi miten mukavaa oli jutella samanhenkisten ihmisten kanssa! Koska Fresitaa oli siis todella paljon nautimme sitä ja viinejä koko illan, täytyy myöntää että itse ainakin unohdin ihan kokonaan juoda vettä.. Hups!




Syöminkien jälkeen oli aika jakaa kaikille goodie bagit jotka sisälsi kaikkea ihan super ihanaa! Riemastuneita huudahduksia kuului ympäri huonetta kun kaikki saivat oman pussukan. Itse avaan tuota pussukan sisältöä sitten omassa postauksessa. Goodie bagien lisäksi ohjelmassa oli arvonta josta jokainen voitti! Tällaiset arvonnat on parhaita.












Niin ja siis tottakai tarjolla oli aivan super herkullista jälkiruokaa jotka saimme myös Kahvila & Lifestyle Lineeasta josta siis voi näitä herkkuja tilata omiin juhliinsa. Tarjolla oli suklaakuppikakkuja vaniljakuorrutteella ja valkosuklaa-vadelmajuustokakkua! Slurps! Kyllä oli taas masu täynnä kun näitä söi.


Ja tietenkin ohjelmassa oli myös kirppistelyä. Itse ostin hillitysti vain yhden lakan, sain yhden ja sitten tuli kotiin vielä neljä muuta jotka olin siis jo aiemmin ostanut tai varannut. Okei ei siis todellakaan mitään hillittyä, kuusi lakkaa tuli taas.. No mutta minkäs teet :D Nämäkin lakat esittelen sitten myöhemmin.


Sitten olikin jo aika ottaa yhteiskuva kynsistä! Valitettavasti muutama ehti karata ennen kuvan ottoa, mutta onneksi suurin osa on mukana :)



Loppu ilta menikin Juhla Centerin super söpöissä sydämenmuotoisissa pulloissa olevia saippuakuplia puhallellessa ja höpötellessä. Kiitos vielä kaikille ihan hirmuisesti! Oma iltani päättyi hiukan ennen kahtatoista kun kyyti tuli hakemaan.

Kiitos tuhannesti Shinylle kuvista! Vain alin on minun ottama ja sekin puhelimella otettu kun siinä aamusählingissä se oma kamera jäi jonnekkin :( 


Tässä vielä miittimme sponsorit:




Ja mukana miittailemassa oli:

Emma - Wasting Lifestyle
Daniela - Nails1820
Sissi - Better Nail Day
Emmi - Pictures and Some Memories
Janina - Never grow up
Miracle - Miracle's Nails
Vive - Pitkät Kynnet
Pauliina - Operaatio kauniit kynnet
Prunella - 40 kynttä
SaraCupCakez - CupCakez
Sinini - Adventures in Sinilandia
Janita - Laatikollinen lakkaa

Ja tietenkin kanssajärjestäjät:
Milja - Rakkauspapaija & Syvänmerenkala
Shiny - Shiny Nail Art

16.3.2014

She walks in beauty

Kun aurinko iloisesti aamulla paistoi taivaalla, tuli fiilis, että nyt jotain kimaltavaa kynsille! A Englandin She walks in beauty* oli vielä käyttämätön joten lakkasin sillä.
                       

She walks in beauty on tuttua A England laatua, levittyy helposti ja nätisti. Lakkaa on kynsillä kolme kerrosta joka riitti peittämään kynnet kauniiseen glitterpeittoon. Jos joku on tämän lakan missannut, on se siis kirkaspohjainen kulta-vaaleanpunainen glitteri. Ihan todella kaunis lakka jonka kimallus ei nyt teille minun kuvassa esittäydy, jostain syystä siis en ollut lakkaa kuvannut kuin tämän yhden kuvan.. No mikälie ajatuskatkos taas tullut, tiedä siitä mutta lakka on jo muutama päivä sitten onnellisena kuorittu pois kynsiltä, kiitos peel offin ei tarvinnut hinksutella! Ja ajatus karkasi joten ei mitään hajua mitä tähän vielä piti kirjoittaa niin ei kirjoiteta enään mitään. 

*saatu CesarsShopin tapahtumasta

P.S. Miksi blogger muutti kuvan harmaaksi :(

8.3.2014

Sinistä skitletteä

Kun niin monessa blogissa näkee nykyään todella kauniita skitlettejä, on ne päätyneet myös minun kynsille. Tällä kertaa skitlette on sininen, ihan vain siksi että oli päästävä kokeilemaan Dance Legendin toinen Thermo lakka. Muut lakat täytyi siis valita tämän mukaan.

Auringossa, kärki kylmä muuten lämmin.

Kylmä

Siltä väliltä

Lämmin

Eli peukalo ja etusormi on lakattu Dance Legendin Thermo No. 173 lakalla, jonka väri vaihtuu vaaleansinisestä turkoosiin ja seassa on flakieseja jotka siftaa lilasta vaaleaan. Lakka kuivuu nopeasti ja kahdella kerroksella sain peittävän tuloksen. Ei valunut kynsinauhoille joten oli helppo ja mukava lakka lakata.

Keskisormi ja nimetön on lakattu Flormarin Wet Look lakalla WL01, joka on vaaleansininen paksu creme, lakkasin kaksi ohutta kerrosta kun meinasi lähteä kynsinauhoille vaeltelemaan jos laittoi liian paksusti. Tämä kuivui ikuisuuden.. Päälle leimasin Bundle Monsterin laatasta BM-312 kuviot Color Clubin Cold Metalilla joka toimi loistavasti leimauksessa.

Pikkurilliin vielä Dependin hiekkalakka 2063, kaksi kerrosta lakkasin tätäkin, kuivui nopeasti ja tekstuuri ilmestyi todella nopeaan kynnelle. Sääli kun on niin pieni pullo.

Muihin vielä kerros Seche Viteä paitsi pikkurilliin ja valmista tuli.

Pullokuva jotta flakiesit näkyy

Käytetyt härpäkkeet