Sivut

Näytetään tekstit, joissa on tunniste vaaleanpunainen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste vaaleanpunainen. Näytä kaikki tekstit

13.5.2014

Lumene Gel Effect

Niinkuin aikaisemmin mainitsin, tuli Lumenen tuoteperheeseen uusia ihanuuksia joista yksi on nämä Gel Effect -kynsilakat. Pyysinkin näistä kesäsävyjä Lumenelta esittelyyn. Lumenen tiedotteessa lakkoja kuvaillaan näin:

  Lumene Gel Effect kynsilakkojajen avulla pitkäkestoinen ja näyttävä lakkaus on helppo toteuttaa itse kotona. Kynsilakan joustavan ohut koostumus levittyy kynnelle helposti ja tasaisesti ja kuivuu nopeasti. Kynsihoitoloissa käytettävien geelilakkojen kaltainen lopputulos kahdella kerroksella - peittävä, kiiltävä ja geelilakkauksen tapaan aavistuksen "pullea" lopputulos.

Ja tosiaan sain testiin neljä lakkaa joista yksi peitti jo yhdellä kerroksella ja loput kolme tuolla kahdella. Lakkojen koostumus oli aavistuksen paksumpi, joten lakka ei karkaillut kynsinauhoille, silti lakka oli helppo levittää kynnelle ja tasoittui itsestään. Lakassa on ihan mieletön kiilto itsessään joten en laittanut päällyslakkaa ollenkaan. 


Sävy 27 Aamuvaloa peittää kahdella kerroksella, lyhyet kynnet pärjäisi varmaan yhdellä. Lakka on väriltään kaunis vanha roosa. Ihanan hempeä lakka!


Sävy 25 Kukkameri peitti täydellisesti yhdellä kerroksella! Väri on todella nätti magenta, tuollainen pirtsakka piristys.


28 Koivujen alla lakkaa on kynsillä kaksi kerrosta. Itselläni tästä väristä tulee mieleen ne ensimmäset pilkahdukset koivun lehdistä kun niissä ei vielä kunnolla ole väriä, kun ne on ihan vaaleanvihreitä. Väri on omalaatuinen, mutta ihan kiva.



31 Perhosten leikkiä peitti niin ikään kahdella kerroksella. Väri on tuollainen mielettömän kirkas neonpunainen. Ihan ehdottomasti oma lempparini näistä lakoista. 

Kaikki lakat olivat laadultaan hyviä, peittivät helposti ja lakka liukui kynnelle vaivattomasti. Näitä ihanuuksia ja muita värejä voi ostaa kaupoista hintaan 5,90€

Mitäs te olitte mieltä lakoista? 

Tuotteet saatu blogin kautta, mielipiteet niistä omia.

16.3.2014

She walks in beauty

Kun aurinko iloisesti aamulla paistoi taivaalla, tuli fiilis, että nyt jotain kimaltavaa kynsille! A Englandin She walks in beauty* oli vielä käyttämätön joten lakkasin sillä.
                       

She walks in beauty on tuttua A England laatua, levittyy helposti ja nätisti. Lakkaa on kynsillä kolme kerrosta joka riitti peittämään kynnet kauniiseen glitterpeittoon. Jos joku on tämän lakan missannut, on se siis kirkaspohjainen kulta-vaaleanpunainen glitteri. Ihan todella kaunis lakka jonka kimallus ei nyt teille minun kuvassa esittäydy, jostain syystä siis en ollut lakkaa kuvannut kuin tämän yhden kuvan.. No mikälie ajatuskatkos taas tullut, tiedä siitä mutta lakka on jo muutama päivä sitten onnellisena kuorittu pois kynsiltä, kiitos peel offin ei tarvinnut hinksutella! Ja ajatus karkasi joten ei mitään hajua mitä tähän vielä piti kirjoittaa niin ei kirjoiteta enään mitään. 

*saatu CesarsShopin tapahtumasta

P.S. Miksi blogger muutti kuvan harmaaksi :(

24.2.2014

Kurjuus ja kauhistus..

Olin kirjoittamassa iloisesti teille postauksia minulla olleista kynsistä.. Lisäsin kuvat tänne ja laitoin kooksi suuren ja apua ja itku mitä pikselimössöä kuvat oli... Joten saatte postauksen pikku esittelyillä ja pikselmössö kuvilla kaikista näistä lakkauksista.

Tässä kynnet lakattu Essien lovie Doviella joka on hyväkäytöksinen creme, kynsillä kaksi kerrosta lakkaa ja niiden päällä kerros vaaleanpunaista glitterlakkaa Essien A Cut Above


Nämä kynnet lakkasin Sensaistin bloggaajailtaan (josta juttua tulossa) alla kaksi kerrosta A Englandin Saint Georgea jonka ihana holoefekti katosi lähes kokonaan kun vedin päälle Seche Viten.. Ja jokaisen kynnen tyveen OPIn I Snow You Love Mestä yhded glitterit

Tässä kynsillä ihana KBShimmerin Will Yule Marry Me? jonka alle olisi kannattanut laittaa lakka niin ei olisi 4 kerrosta tarvinnut lakata.


Näissä ranskiksissa pohjana Sally Hansenin Shell We Dance? Valkoiset osat on Essien Blancilla ja koristelusiveltimellä ilman tarroja tehty ja vielä päälle KBShimmerin I Only Have Ice  For You tuomaan kimalletta lakkaukseen.


Tässä pikana siis useammat kynnet koska hermot meni..

28.12.2013

Joulu kävi meilläkin

Meillä vietettiin jouluaattoa rauhallisissa tunnelmissa omassa kodissa. Saatiin vieraiksi äitini ja pikkusiskoni sekä tietysti ihana koiruus joka onkin viihtynyt täällä pari viikkoa, tiistaina pitäisi päästää tuo takaisin omaan kotiin äidin luo. Meidän jouluun kuului pelailua, ruokailua, lahjojen jakoa ja kaikkea yhdessä oloa. Oli ihana saada perhe tänne meille. Yhdessä olo on joulussa se tärkein juttu ainakin itselleni.

Ehdin kaiken joulutohinan keskellä lakkaamaan omat kynteni vasta aatonaattoiltana. En halunnut perinteistä punaista tai vihreää kynsiini, ja sopivasti hain ison laatikon lakkoja jotka olin Fanin kautta tilaillut. Kiitos vaan! Ja noista halusin tietenkin kynsilleni lakkoja saada. Väriksi valikoituikin siis valkoista ja sinistä.


Peukalo ja pikkurilli lakattiin OPI Solitarella, valkoisella hiekkalakalla. Levittyvyys oli hyvä mutta peittävyys onneton. Jouduin laittamaan neljä kerrosta jotta kärjet peittyi, se oli aavistuksen tuskaista koska lakka oli todella hidas kuivuja. Lakka on kuitenkin todella nätti.

Etusormen ja nimettömän lakkasin ensin KBShimmerin I´d Rather Be With Bluella joka on älyttömän kaunis vaaleansininen jonka seassa on shimmeriä. Levitin lakkaa kolme kerrosta mutta kaksi tarkkaa olisi riittänyt. Lakka kuivuu mataksi ja on yksinään upea mutta kaipasin jotain siihen lisäksi. Lakkasin siis päälle tuollaiset pakettinauhat KBShimmerin Maybe Navyllä. Ja päälle vielä Secheä. Valitettavasti en tajunnut ottaa kynsistä kuvaa kun tuo I'd Rather Be With Blue oli vielä matta, mutta myöhemmin sitten.

Keskisormeen laitoin kerroksen Essien  Avenue Maintainia koska tiesin päälle tulevan lakan olevan yksinään huono peittäjä. Päälle siis tämän talven rakkauslakkaa eli KBShimmerin Snow Much Funia. Lakkasin sitä kolme kerrosta niin sain tarpeeksi peittävyyttä. Lakassa on kaikenlaisia hileitä seassa ja lisäksi nuo ihanat lumihiutaleet. Ihan super kaunis! Päälle laitoin kaksi kerrosta Secheä niin sain lumihuitaleet kunnolla lakan peittoon. Näillä kynsillä mentiin sitten jouluaatto ja tänään ajattelin ne vaihtaa uusiin.

Sen lisäksi että lakkasin omat kynteni joulukuntoon, myös siskon ja äidin kynnet pääsivät käsittelyyn.

 Sisko halusi oikein kunnolla jouluisen lakkauksen ja lakkasinkin vapaalla kädellä kaikkiin sormiin jotain jouluista. Vasemman käden pohja lakattiin Essien Blancilla ja sitten kuvia: Peukalossa piparkakkupoika, etusormessa pukin reki, keskisormessa paketti, nimettömässä joulukello ja pikkurillissä tonttulakki. Oikea käsi sai pohjakseen Lumenen Herukoita. Kuvat ovat: peukalossa lumihiutaleita, etusormessa joulukuusi, keskisormessa lumiukko, nimettömässä joulupallo ja pikkurillissä tähti. Pikkutarkkaa touhua oli tuo maalailu, mutta kyllä se oli sen arvoista.

Äitini halusi rauhallisemmat kynnet jotka olisivat kaikki eri näköiset mutta sointuisivat yhteen. Tämän suunnittelu oli tosi mukavaa samoin toteutus. En ala noita lakkoja tähän erottelemaan kun niitä käytettiin niin montaa. Jos joku mietityttää niin kysymään vaan.

Olimme kaikki tyytyväisiä kynsiin ja koko jouluun. Kiitos vielä äiti ja sisko kun olitte meillä.

26.10.2013

31 Päivän haaste: Päivä 13 Eläinkuvio

Maailman paras idea näistä kynsistä. Harmaata pohjalle ja pinkillä leobardikuvioita. Tämä vaihe valmiina. Pöh vähän on tylsän näköiset. Vaaleanpunaista siis täplien keskustaan. Itku nyt nää näyttää kukilta. Kimalletta päälle josko tilanne pelastuisi. No tässäpä tulos
Harmaa lakka on Essien syyskokoelmasta Cashmere bathrope tummanharmaa lakka hopeisella shimmerillä. Mulla tämä lakka ja kaikki muutkin Essiet on sillä Suomi-sudilla joten lakan levitys kävi leikiten.

Leoparditäplien pinkki on Essien The girls are out ja vaaleanpunainen on Essien Lovie dovie. Apuna täplien teossa oli pilkkutikku
. 
Ja kaikki on vielä kuorrutettu Lorealin Diamond caratilla.

Ajatus kynsissä oli tosi kiva, toteutus ontui hiukan. Onneksi se ei menoa haittaa.