Sivut

7.12.2016

Yllätyskalenteri

Marraskuun lähennellessä uhkaavasti loppua, ääneen kauhistelin kun ei mulla ollut vielä joulukalenteria. Kyllähän se näin aikuisenakin on tärkeä, arkiaamut ja joulun odotus tuntuvat huomattavasti mukavammalta kun on oma joulukalenteri, jonka saa avata aamuisin.

No mutta tuli 1. joulukuuta eikä mulla vielä ollut kalenteria. Päätin että ostan kalenterin töiden jälkeen kaupasta. Ja kaupassa unohdin tietenkin koko asian.

Mutta kotiin päästyäni pöydällä odotti yllätys. Talouden miespuolinen henkilö oli kuunnellut kauhisteluani ja päättänyt ilahduttaa minua kalenterilla. Eikä ihan millä tahansa kalenterilla vaan The Body Shopin kalenterilla! Kuulemma kaupassa ei ollut enää niitä ultimate kalentereita joten jouduin miehen mukaan tyytymään siihen halvimpaan joulukalenteriin. Vai tyytymään! Mitä vielä! Mä olin aivan super onneissani ja täysin tyytyväinen kalenteriini. 

Ja nyt kalenteria availlessa oon edelleen ihan onneni kukkuloilla kun sieltä tulee kaikkea kivaa joka aamu! Ihan mahtavaa kun toinen noin mut yllätti :) Palataan luukusta paljastuneisiin ylläreihin hiukan myöhemmin.

 

20.11.2016

Pikavinkki glitterlakan poistoon

Kaikki varmasti tietävät sen tuskan jota glitter- ja tekstuurilakkojen poisto saattaa aiheuttaa. Vanulappu tarttuu inhottavasti glittereihin kiinni eikä ne piruilaiset tunnu millään irtoavan. 

Aikaisemmin olen käyttänyt hiukan helpompaa tapaa, eli muhittelua glitterlakan poistoon. Muhittelussa pieni pala vanulappua kostutetaan kynsilakanpoistoaineessa, asetetaan kynnen päälle ja kietaistaan folio ympärille. Yleensä olen muhitellut 5-10 minuuttia ja sitten pyyhkäissyt vanulapun ja folion pois.

 

Mutta tähän on nykyään kehitetty vielä kätevämpi tapa. Essie on nimittäin tuonut markkinoille juurikin glitterlakan poistoon tarkoitetun aineen. Leave no trace on geelimäinen rakeita sisältävä aine, jota levitetään suoraan lakan päälle, noin herneen kokoinen nökäre ja annetaan vaikuttaa 30 sekuntia. Tämän jälkeen aineella pyöritellään glitter- ja tekstuurilakat irti kynnestä. Töhnä pyyhkäistään vanulapulla pois ja se on siinä. Nopeaa ja helppoa. Eikä aine vahingoita kynsiä vaikka siinä onkin rakeita mukana.

 

Itse olen tykännyt tuotteesta hirmuisesti ja nykyään kaivan useammin glitterlakkoja käyttöön kun lakan poistaminen on entistä helpompaa. Puteli on melko tyyris, mutta itselläni tuo ensimmäinen pullo on kestänyt todella pitkään. Hintaa Essien Leave no tracella on esimerkiksi Sokoksella 14,90€. Omani ostin aikoinaan Stockalta mutta en valitettavasti muista hintaa.

 

 

22.10.2016

I Love Me -messut

Ensimmäinen messupäivä on nyt takana. Itse hilpaisin messuille suoraan töistä, joten ensimmäinen päivä jäi muutamaan tuntiin. Ja todella heikkoon kiertämiseen sillä juutuin aina jonnekkin juttelemaan ihmisten kanssa. Eihän siinä sitten ehtinyt juurikaan mitään näkemään. Mutta ei haittaa, sillä olen jo matkalla messuille ja uusi messupäivä alkaa pian.

 

Muutama vinkki muillekkin messuilijoille:

1. Varaudu tungokseen. Jo eilen messuilla oli paljon porukkaa, lauantaista ja sunnuntaistakin on siis tulossa ihmistäyteiset.

2. Pue päälle mukavat vaatteet. Ja varaudu siihen että messuilla on sekä kylmä että kuuma.

3. Pue jalkaan mukavat kengät. Itse otan vaihtokengiksi Vansit joilla tepastelen menemään messuilla.

4. Varaudu käteisellä. On joitain pisteitä joilla kortti ei käy ollenkaan, lisäksi noin isossa tapahtumassa yhteydet saattaa tökkiä.

5. Suunnittele messukäyntiä valmiiksi. Katso tarjoukset ja must see paikat etukäteen niin ei tarvitse tungoksessa yrittää miettiä että missä ne oikein on. Lisäksi ohjelmaan kannattaa tutustua etukäteen, messuilla tapahtuu koko ajan kaikkea jännää.

6. Pakkaa mukaan kangaskassi jossa voit kuljettaa ostoksiasi.

7. Varaudu pienellä laukulla. Jätä kaikki turha naulakkoon sillä tungoksessa on inhottava raahata isoja kasseja mukana.

8. Suosittelen nappaamaan mukaan vesipullon. Messuilla tulee jano kuitenkin.

9. Muista käydä syömässä. Syömään kannattaa mennä ennenkuin on aivan kamala nälkä sillä niinkuin sanottu, messuilla on paljon ihmisiä, myös ruokapaikoissa.

10. Ja muista nauttia messuista!

Itse pyörin taas messuilla koko viikonlopun joten törmäillään siellä! Saa tulla moikkaamaan :)

 

Kuva Messukeskus

28.9.2016

Arjen pikameikki

Arkiaamut on mulla usein aikaisia joten venytän nukkumista mahdollisimman pitkälle nipistäen sitten esimerkiksi meikistä. Talvella meikkini on hiukan erilainen arkisin, mutta katsastetaan nyt tämän hetken versio.

 

Meikkiini siis kuuluu kuvassa näkyvät tuotteet ja lisäksi jokin huulituote, katsotaan niistä arjen suosikit myöhemmin.

 

 

Ensimmäiseksi levitän luomille Laveran Eye shadow basen joka tulee putelista ulos valkoisena mutta leivittyy luomille värittömäksi. Tämän päälle sutaisen kevyesti MACin Mineralize Skinfinish Lightscapaden joka tuo kauniin kuulauden luomille.

 

 

 

Seuraavaksi piirtelen kulmat paikalleen Rimmelin Professional Eyebrow Pencilillä sävyssä 002 Hazel* joka on juuri sopivasti punertava. Lisäksi laitan kulmiin L'oréal Paris Brow Artist Plumperin sävyssä Dark Brunette* jolla saan kulmat kauniisti pysymään paikallaan koko päivän ilman pelkoa karvojen sojottamisesta.

 

 

Viimeisenä vielä lisään ripsivärin, tällä hetkellä käytössä on Lumenen True Mystic Waterproof yläripsiin ja alaripsiin Lumenen Blueberry Wild Curl Waterproof molemmat mustana. Ja sitten vielä huuliin jotain kivaa.

*saatu blogin kautta

26.9.2016

Neutraali skitlette

 

 
 

 

 

Peukalo & pikkurilli: Anna Gorelova by Dance Legend Kot Baun & OPI I Snow You Love Me

Etusormi & keskisormi: Avon Gel Finish Barely There, Rimmel Super Gel Nail Polish by Kate Guilty Pleasure* & Pueen88 laatta

Nimetön: Zoya Bar

Päällyslakka Rimmel Super Gel Nail Polish Top Coat* (ei nimettömässä)

*saatu blogin kautta

22.8.2016

Hitaasti mutta varmasti

Ei palata vielä kosmetiikan pariin, sillä meillä remonttihärdelli jatkuu ainakin tämän viikon vielä. Koko ajan hommat edistyy ja keittötä ollaan saatu jo viikonloppuna järjestellä ja käyttää. Ihan vielä ei sielläkään valmista ole, mutta emme antaneet sen häiritä.

 

Ajattelin laittaa tänne kuvia kunnolla keittiöstä ja kylpyhuoneesta kunhan ne valmistuvat, mutta tässä kuitenkin hieman esimakua meidän keittiöstä tällä hetkellä.

 

 

14.8.2016

Remontin pyörteissä

Kukkuu!

Niinkuin aiemmin jo sanoin, on blogiin tullut muutaman kuukauden tauko muun elämän viedessä kaiken ajan. Mutta sellaistahan se elämä välillä on, nyt on kuitenkin aika palautella blogi kesälomalta ja saada tännekin elämää. Mutta pikainen kurkistus tämän kesän suurimpaan vaikuttajaan.

Keittiö tällä hetkellä 

Meillä on kotona ollut pieniä ja suuria vikoja joiden takia koti on kaivannut remonttia jo koko tässä asumisemme ajan. Näin tosin ei pitänyt olla, mutta se on tarina erikseen. Nyt keväällä alkoi näkyä vihreää valoa remontin hyväksi ja innoissamme ryhdyimme asioita suunnittelemaan. Tarkoitus oli remontoida nyt kesän aikana keittiö, kylpyhuone ja mahdollisesti eteinen.

Näkymä kylpyhuoneesta eteiseen tällä hetkellä 

Kauheasti on ollut asioita mietittävänä, hoidettavana ja hankittavana, stressi on hetkittäin ollut valtava. Ja niinkuin yleensä remonteissa, ei tässäkään mennyt kaikki ihan putkeen. Meidän keittiö purettiin jo ennen juhannusta ja tarkoitus oli saada uusi tilalle heinäkuun alussa. Mutta uutta ei ollut mahdollisuutta tehdä ennen kuin vesiputket oli saatu uusittua, tämä vaati tietenkin kylpyhuoneen purkua. Kylpyhuoneen purku saatiin kuitenkin aloitettua vasta 1.8. joten me olemme nyt eläneet ilman keittiötä jonkin aikaa.

Näkymä eteisestä kylpyhuoneeseen tällä hetkellä 

Ruokalistalla on siis ollut kauppojen valmisruuat ja välillä ravintoloissa syöntiä. Voin kertoa, että en aio hetkeen turvautua kauppojen valmisruokiin kun tuo keittiö tuosta valmistuu, sen verran tulevat korvista ulos. Ja tämä ruokalista me saadaan pian hylätä sillä ensi viikolla alkaa viimein keittiön kasaus ja kylpyhuonekkin toivottavasti valmistuu.

Työkalujen sun muiden valloittama eteinen tällä hetkellä 

Remontti onkin vienyt meidän kesästä suurimman osan ajasta ja energiasta, mutta ei haittaa sillä pian meillä on ihana keittiö ja kylppäri. Mutta kuten kuvista näkee, vielä on aikamoinen remonttikaaos meneillään. 

12.8.2016

Hiljaisuuden rikkoja

Hellou!

Blogi on tahattomasti ollut parin kuukauden kesälomalla, mutta palaa pikkuhiljaa ruotuun ja postauksiakin alkaa taas tulla.

 
Tänä päivänä blogille tulee ikää kolme vuotta! Ihan käsittämätöntä, että siitä on jo kolme vuotta kun ujosti tämän aloitin.

Pysykäähän siis kuulolla sillä luvassa on synttäriarvonta!

8.6.2016

Silkkipuuteria hiuksiin

Olen kuivashampoiden suurkuluttaja. Hiukseni rasvoittuvat aivan järkyttävän nopeasti, mutta en haluaisi pestä niitä päivittäin. Olenkin käyttänyt hiuksiini runsain mitoin erilaisia kuivashampoita. Asia tuli puheeksi myös erään ystäväni kanssa. Hän kaipasi kovasti luonnonkosmetiikalta hyvää kuivashampoota.

 

Yhtään luonnonkosmetiikan kuivashampoota ei kuitenkaan varastoistani löytynyt. Yhden löydön sieltä silti tein. Dr. Hauschkan silkkipuuteria* löytyi laatikosta. Muistan lukeneeni tämän ajavan loistavasti virkaa myös hiusten rasvaisuuden kadottajana.

 

Nappasin putelin esille, jotta muistaisin käyttää tätä kuivashampoon sijasta. Muistin! Ja olin ihan myyty jo ensimmäisen kokeilun jälkeen.



 Sillkipuuteria ei tarvinnut paljoa laittaa vaan annostella sai aika varovaisella otteella. Hieroin silkkipuuterin hiuksiin ja harjasin vielä hiukset läpi, jotta mahdolliset ylimääräiset tuotteet poistuisi hiuksista. Ja huh mikä ero! Kaikki raavaisuus hiuksista oli poissa. Tämä tuote jäi ehdottomasti käyttöön.
  

 

Dr. Hauschkan silkkipuuteri sisältää muunmuassa aitoa jauhettua raakasilkki sekä salvian, katkeron ja tammen kuoren uutetta.

 

Silkkipuuteri antaa iholle kevyen deodoroivan ja kutinaa lievittävän vaikutuksen. Tuote suojaa, hoitaa ja pehmentää ihoa. Valitsitpa siis käyttötarkoitukseksi kuivashampoon, deodorantin tai vartalon hoitajan viran, tämä tuote toteuttaa kaiken.

*saatu blogin kautta

•puhelinpostaus•


11.5.2016

Pirtsakkaa pinkkiä

Vielä viisi vuotta sitten olisin kiertänyt kaukaa tämän lakan sillä se olisi ollut liian räikeä pinkki omaan makuuni.


Jotain on siis selkeästi tapahtunut, sillä nähdessäni tämän lakan ensi kertaa, oli minun aivan pakko saada se. Vaikka se oli älyttömän räikeä pinkki. Mutta silti niin kaunis.


Vaikka huomaan hieman vierastavani lakkaa edelleen, oli se saatava kynsille tällä kertaa. Ja onhan lakka todella kaunis kaikessa pinkkeydessään. Seasta löytyy aivan ihanaa pientä holohitulaa.



Kyseinen lakka on siis Picture Polishin Sizzle. Lakka oli helppo lakata, mutta on kuitenkin sen verran neon, että lakkasin kolme kerrosta. Neonpigmentin takia lakka kuivuu hiukan mattaiseksi, joten laitoin päälle vielä päällyslakan saadakseni lakkauksesta kiiltäväpintaisen.


Mitäs te pidätte Sizzlestä?

•puhelinpostaus•

2.5.2016

Avon äänestys

Hokspoks! Jokos olette käyneet Avonin facebooksivuilla äänestämässä kevätlookeja?

Jos et ole vielä käynyt, niin nyt kannattaa käydä. Äänestys on voimassa 5.5. asti ja kaikkien äänestäjien kesken arvotaan muhkea paketti Avonin tuotteita. Äänestää voit siis täällä.

Tässä vielä oma osallistumiskuvani ja täältä näet koko postauksen lookista itselleni ja siskolleni.


•puhelinpostaus•

21.4.2016

Kevättä hiuksissa

Hetki sitten kerroin teille suunnitelmista hiuksieni suhteen ja lupailin siinä samassa muodonmuutoksen näyttävää postausta.

Edellinen muodonmuutos muuten löytyy täältä

Muodonmuutokseni toteutettiin Noir Conceptilla ja sen toteutti Niina, suuri kiitos vielä! Vaikka peppu puutui ja lompakko keveni, oli lopputulos niin mahtava, että ei haitannut.

Hiukset kokivat radikaalin muutoksen vajaa kaksi viikkoa sitten, enkä olisi ikinä uskonut, että saamme niistä näin vaaleat.




Lähtökohtanahan oli melkein mustat yli puolen selän olevat hiukset. Ja tavoitteena kaunis kupari kosta haaveiltiin täällä.


Tältä hiukset näyttivät ensimmäisen vaalennuksen jäljiltä. Todella paljon vaaleni. Mulla käytettiin tuossa vaalennuksessa Olaplexia, jotta hiukset eivät kärsisi ihan niin pahasti rankoista käsittelyistä. 


Ja tässä hiukset toisen vaalennuksen jälkeen. Melkoinen muutos! Niin suuri, että ilmekin oli tuima. Saataisiin siis hiuksiin huomattavasti vaaleampi kupari kuin uskalsin edes toivoa.

Hiukset siis leikattiin reippaasti lyhyemmäksi, vaalennettiin kahdesti ja värjättiin kuparin väriseksi.




Ja tässä hiukset heti kampaajan jälkeen, kaksi ylempää kuvaa on Noirin kampaajan ottamia, kiitos Eetulle kuvista. Ja alin on otettu kun kipitin kampaajalta syömään. Siis aivan ihanat! Ja todella vaalea kupari. Jos hiusten sävyjen tummuus on yhtään tuttua, niin minä hyppäsin tummuudesta 2 tummuuteen 7 yhdeltä istumalta. Ja kyllähän sitä istuttiinkin, viisi tuntia. Mutta ah, mä oon niin ryytyväinen uusiin hiuksiini!


Tässä vielä fiilistelykuva hiuksista viime lauantailta.

Mitäs pidätte muutoksesta?

•puhelinpostaus•



16.4.2016

Apua kiputiloihin

En muista onko täällä ollut asiasta puhetta, mutta mä kärsin päivittäisestä pää- ja selkäkivusta, ajoittaisesta todella kovasta selkäkivusta ja migreenistä. Olen kärsinyt jo monen monta vuotta ja etsinyt näihin parhaita mahdollisia helpottajia.
Tällä kertaa helpottaja-testiin pääsi Stabilic-pohjalliset*. Nämä pohjalliset ovat suomalainen keksintö jossa yhdistyy vuosituhansien perinteet ja moderni itsehoito. Pohjalliset eivät tietenkään ole tavalliset kengänpohjalliset, vaan nämä ovat Stabilic-askelterapiapohjalliset, joiden hoitomenetelmä perustuu jalkapohjassa olevien refleksipisteiden stimulointiin. Refleksipisteiden stimulointia käytetään esimerkiksi akupunktiossa ja vyöhyketerapiassa joiden juuret löytyvät yli 5000 vuoden päästä.


Stabilic-askelterapiapohjalliset ovat saaneet alkunsa niiden kehittäjän Tuomo Leskisen omista selkävaivoista. Hän halusi kokeilla kuinka jalkapohjia stimuloivat pohjalliset voisivat auttaa selän ongelmissa. Näin siis sai alkunsa pohjalliset, josta on ollut itselleni valtavasti apua.


Nämä pohjalliset siis toimivat siten, että paketista löytyy pohjalliset ja irtoversiona refleksipisteitä stimuloivia hoitorastereita. Hoitorasterit kiinnitetään itse pohjallisiin niihin pisteisiin, jotka on mukana tulevassa ohjeessa näytetty. Jokaiselle kivulle löytyy oma kohtansa. Omissa pohjallisissani keskitytään selän, pään ja hartioiden ongelmiin ja ne näyttävät tältä.


Olen käyttänyt pohjallisia nyt jonkin aikaa ja kovat selkä- ja pääkivut sekä migreenit ovat selkeästi vähentyneet. Pohjalliset tuntuvat aluksi todella hassuilta jalassa hoitorastereiden vuoksi, mutta jalka tottuu niihin aika nopeasti. Itse en pidä pohjallisia koko ajan, vaan esimerkiksi tunnin päivässä ja jo tästä on ollut apua.

Selkä- ja pääkipujen kanssa taisteleville voin siis ainakin suositella tuotetta lämmöllä, myös muiden tuki- ja liikuntaelimistön kivun tunteisiin nämä pohjalliset voivat tuoda helpotuksen.


Stabilic-pohjallisten hinta on noin 30 euroa parilta ja näitä saa ostettua Askelterapian nettisivuilta täältä
Pohjalliset on suomalainen keksintö jota valmistetaan Joensuussa.

*Saatu testiin blogin kautta, käyttökokemukset ja mielipiteet bloggaajan omia