Huhuu! Onko täällä enään ketään? Mulla on elämä heitellyt melkoista pyörremyrskyä jo pidempään. Nyt viimeisimpänä olen saanut seurakseni kovin ikäviä terveydellisiä vaivoja jotka vaikuttavat aivan kaikkeen. En ole aiemmin avannut omia asioitani täällä juurikaan, mutta tämä kamppailu on ajanut mut tosi äärirajoille ja haluan nyt yrittää palata niihin itselle mielekkäisiin asioihin jos vaikka niistä olisi apua, eli esimerkiksi tähän bloggaamiseen.
Mä olen aina ollut herkkä pääkipuni kanssa ja uneni kanssa. Nyt tää on mennyt sen verran kehnoksi jo, että koen olevani koko ajan aivan todella väsynyt ja huono vointinen. En jaksa tehdä yhtään mitään, jo herääminen vaatii ihan mieletöntä ponnistelua. Tämän loputtoman väsymyksen kaverina mulla on päivittäinen pääkipu, jonka lisäksi viikottain migreenikohtauksia.
Tuntuu että kulkisin kipu- ja väsymyssumussa vain päivästä toiseen, tajuamatta sen enempää mitään. Harmikseni asia on jo niin paljon vaikuttava, että joudun olemaan todella paljon pois töistä. Toki täytyy muistaa, että oma terveys täytyisi tulla ensin. Erään työkaverini kanssa juteltuani tajusin vasta tämän itsekin. Onneksi olen nyt vihdoin saanut asian eteen tehtyä jotain.
Välillä sitä vain täytyy myöntää itselleen, että vaikka kuinka ponnistelee ja yrittää selviytyä, ei omat voimavarat ja resurssit aina riitä. Oman haavoittuvuuden ja heikkenevän terveyden toteaminen ja myöntäminen oli mulle tosi kova pala. Kuvittelin pitkään, että kyllä tää ajan kanssa helpottaa. No eipä näytä helpottavan ja nyt on nieltävä ylpeys ja haettava apua tähän tilanteeseen. Niin se vaan menee, että me tarvitaan sitä muidenkin apua, vaikka sen hakeminen ja pyytäminen onkin välillä hankalaa. Ja hei nyt on kuitenkin kyse vain lääkäriin menosta, ei sen suuremmasta avun pyynnöstä.
Niin se vaan menee, että me tarvitaan täällä toinen toisiamme ja ammattilaisia auttamaan. Ihan pikku jutuista lähtien. Ehkä oma tilanne ei olisi päässyt näin pitkälle, jos olisin ajoissa saanut aikaiseksi mentyä lääkäriin. Mutta miksi ihmeessä sitä on välillä niin vaikea myöntää itselle, että ”Hei nyt mä tarviin apua”?
Toivottavasti tilanne lähtisi tästä helpottumaan ja saisin oman terveyteni takaisin raiteilleen. On äärimmäisen raskasta olla koko ajan kipeä, ei helpota yhtään jo valmiiksi koko ajan väsynyttä ja voimatonta oloa.
Kamppaileeko siellä kukaan vaikeiden ja voimavaroja syövien asioiden kanssa?
Onko teidän helppo pyytää apua ja myöntää oma haavoittuvaisuus?
