Sivut

13.11.2017

Ärsyttävä mörkö

Mun täytyy nyt ihan rehellisesti myöntää teille lukijoille, että mulla on älyttömän suuria vaikeuksia saada käynnistettyä tätä bloggaamista uudelleen. Päässä pyörii kyllä ideoita, että mistä kirjottaisi, mutta silti en saa mitään aikaiseksi. Tuntuu kuin kaikki energia olisi käytetty nolliin aina kun ajattelen kirjoittavani jotain. Olen päässä kehittänyt monia syitä miksi ei blogiin ilmesty mitään, vaikka oikeasti kyse on vaan siitä, että olen saanut itseni ihan lukkoon.



Kaikki ihanat kosmetiikat odottavat testausta ja blogiin pääsyä, mutta en saa edes aikaiseksi kuvattua niitä. Valmiitakin kuvia olisi vaikka kuinka paljon, mutta en onnistu saamaan kuin muutaman sanan kirjoitettua. Monta erilaista postaussarjaakin on mielessä ja erilaisia teemaviikkojakin mutten saa mitään niistä tehtyä. Muutamasta tapahtumastakin olen ajatellut kirjoittaa jo viime keväästä asti, mutta en jotenkin osaakaan kirjoittaa niistä mitään.



Kirjoitin bujoonikin muutaman päivän kohdalle, että tämä on bloggauspäivä ja postausideat siihen viereen. Siltikään tänne ei ole ilmestynyt taas moneen viikkoon mitään. Olen onnistunut kehittämään tästä bloggaamisesta päässäni jonkinlaisen mörön, sillä haluaisin ehdottomasti kirjoittaa vaikka ja mistä, mutta en vain onnistu saamaan kirjoituksia aikaiseksi. En vielä ole keksinyt konstia päästä möröstä eroon, mutta yritän parhaani. Marraskuun tavoite on selättää mörkö ja herättää blogi jälleen kunnolla eloon. Josko sitä vaikka kirjottaisi muutaman sanan päivässä ja saisi sillä lukon aukeamaan. Toivottavasti jaksatte olla mukana odottamassa blogilukon aukeamista ja postaustahdin vakiintumista.



Onkos teillä koskaan tällaisia lukkoja ja mörköjä asioiden suhteen? Entäs vinkkejä, kuinka näistä pääsee eroon?

Ihanaa viikkoa kaikille!