Sivut

30.4.2014

Dragon

Kynsibloggaajien miitistä tullut Edgy Polishin pussukka piti sisällään ihanan vihreän hololakan nimeltään Dragon*. En malttanut millään odottaa että pääsisin lakkaa kokeilemaan, olihan se jo pullossa niin kaunis.


Dragon on niin täydellinen nimi tälle lakalle, koska juuri tämän väriseksi kuvittelen lohikäärmeen! Jos jotenkin väriä kuvailisin olisi se sammalen vihreä. Lakassa on kuitenkin kevyt duochrome efekti havaittavissa ja yllä olevassa kuvassa pullon alareunassa se tuleekin nätisti esiin. Eli tietyssä valossa lakka kimaltelee oranssina. Sen lisäksi siinä on tietty kaunis scattered holoefekti. Efekti on voimakkaampi kuin mitä sain kuviin vangittua.


Lakkaa on kynsillä kaksi kerrosta, eikä enempää tosiaan tarvitse kun lakka on niin pigmenttinen. Joillekkin holoille tyypillistä kaljuuntumista ei omalla kohdallani ollut havaittavissa ollenkaan. Tyypillistä A Englandin laatua. Ja siis tuo väri on aivan ihana! Jos tykkää vihreistä lakoista ja holoista on tämä omistettava! Ja vaikkei tykkäisikään niin silti tämä lakka on todella kaunis

Tässä vielä kunnon kuva tuosta oranssista joka lakasta myös löytyy. Sääli että se on kovin vaikea kynsiltä löytää.


*Saatu blogin kautta

28.4.2014

Tampereen kynnet

Jatketaan Tampere reissusta vielä sen verran että esittelen kynsillä olleen lakkauksen. Jotenkin sinne valikoitui taas kätevästi skitlette. Vielä kun saisin tehtyä sellaisen jossa on useampi väri. No tällä kertaa lakkauksen värimaailma oli lila.


Ja koska aurinkokin oli vihdoin löytänyt itsensä ja tahtoi esittäytyä myös muille valitsin lakoiksi kimaltavia kavereita ja holoa.

Peukalo ja etusormi sai ylleen kelmuilulla Essien Bond with whomeverin, OPI Ink.in ja Zoyan Danniin. Lätkäisin vielä kynsiin timantit koristeeksi. 
Keskisormi ja nimetön on lakattu samaisella Essien Bond with whomeverilla ja leimat on Bundle Monsterin laatasta BM-204 ja lakkana Color Clubin Eternal Beauty joka on kaunis lila holo.
Pikkurilliin vielä Dependin hiekkalakkaa 2064*


Kynnet kimalsi auringossa kauniisti mutta hillitysti. Ja ah mikä riemu oli kaivaa hololakat esiin talven jäljiltä!


Kyllä tuo skitlette on vaan niin kätevä tapa tehdä nätit kynnet. 

*saatu blogin kautta

Kynsibloggaajien miitti 14.6

Hei ajattelin vain vinkata jos ette vielä ole huomanneet että järjestetään Vivekan ja Suvin kassa miitti 14.6 Helsingissä ja ilmottautumaan pääset TÄÄLLÄ! Joten kaikki mukaan vaan!

26.4.2014

Tampereen aarteet

Elikäs tosiaan tytöt oli todella hankkinut meille ihan mielettömät goodie bagit! En meinannut selvitä kaikkien tavaroiden kanssa kotiin asti :D Pussukoita tuli kaikkiaan kolme ja lisäksi sitten muut kassit ja nyssäkät mitä mulla oli mukana, oli siinä aika määrä kannettavaa!

No mutta pidemmittä puheitta katellaas mitä kaikkea pussukoista paljastu:



Jäätävä läjä meikkejä! 

Lavera Highlighter & huulipuna
Lumene kaksi huulipunaa, kaksi eyelineria, luomiväripaletti ja CC-kynsilakka
Yves Rocher eyeliner, huulipuna ja valokynä
Jane Iredale ripsiväri ja puuterimainen aurinkosuoja
Oriflame ripsiväri ja BB-voide
Maybelline ripsiväri        Elf ripsiväri     Naked Lips huulirasva
Loreal kynsilakka     Zuii huulipuna      Logona peiteaine



Kaikkea mahdollista kauneuteen!

Dr. Hauschka Leg and Arm Toner ja vartalopuuteri
Udo's Ultimate Oil Blend         Puhdistamo MSM+C
Schrammek Herbal Care kasvovesi      Lavera All Round-voide
Tropicai kookosöljy     Madara Sculpting Oil
Weleda silmänympärysvoide    ACO aurinkosuoja spray
Ella Baché pussukka



Ja vielä todella iso läjä hiustuotteita!

Catwalk by Tigi Headshot shampoo ja hoitoaine
Fudge Push-It-Up Blow Dry Spray
Framesi Hair Spray Color Protection
Sim DS Mega Finish Hairspray
KMS Free Shape styling+finishing spray
Aussie Miracle Hair Insurance Leave-in Spray
John Frieda Luxurious Volume Dry Shampoo
Biozell Volumizing Seawater Spray
Goldwell Sun Reflects shampoo, hoitoaine ja UV-protect spray


Siinä kaikki mitä pussukoista löytyi! Mä yritän edelleen etsiä paikkaa noille kaikille. Jos joku tuote jäi kiinnostamaan niin paljon että tahdot postauksen, niin vinkkaappa kommentteihin!

24.4.2014

Bilemeikki

Rakas pikkusiskoni täytti tosiaan tässä taannoin 18 vuotta ja sitä piti tietenkin käydä juhlistamassa. Oon nykyään vähän huono bilettäjä, mutta kukapa ei siskonsa takia sitäkin tekisi. Paniikissa tietenkin juoksin ympäri asuntoa etsien jotain päälle pantavaa kunnes havahduin siihen etten tiedä miten meikkaan. Ja hetkessä kriisi oli valmiina.

Onneksi meillä mies on jo melko konkari näiden mun kriisien kanssa ja ystävällisesti kantoi mulle ne vaatteet joita hetki sitten ei ollut missään! Ja pääsin siis rauhassa meikkaamaan.


Halusin tehdä silmämeikin ruskeilla sävyillä joten tartuin Viva La Divan Nudie palettiin josta tiesin löytäväni oikeat värit tähän meikkiin. Meikissä sisänurkassa sävy Succes, liikkuvalla luomella ja luomivaossa Shines on ja vielä tummana värinä ulkonurkassa on Couture. Rajauksessa käytin Lumenen Intense Liner Waterproof -vedenkestävää eyelineria sävyssä 4 Grey Cristal* joka on siis upea shimmerinen harmaa.


Kasvoilla tuttuun tapaan Lumenen CC-voide ja CC-puuteri, Lumene Natural Code aurinkopuuteria ja poskilla Illamasquan poskipuna. Kulmat Gothmetic Metallic brown ja kulmaluulla Gothmetic White. 

Huulilla väriä tuomassa tämän kesän herkku Lumenen Rasberry Miracle Lipstick sävyssä 09 In the Sun/Kesän odotus*. Ihana pirteän oranssi huulipuna, jonka väriä aluksi vähän epäilin mutta osoittautuikin varsin mukavaksi yksilöksi.


Tällä meikillä siis juhlittiin siskoa yö myöhään. 

23.4.2014

Triple Dry

Triple Dry -antiperspirantti tuli minulle goodie bagista ja pienen tutkiskelun jälkeen otin kyseisen putelin käyttööni heti. Triple Dryta saa ostettua apteekista ja tuote on siis ihan oikea antiperspirantti. Triple Dry estää tehokkaasti hikoilun.


Tuote levitetään puhtaalle iholle illalla, annetaan vaikuttaa yön yli ja käydään aamusta suihkussa. Näin toimitaan neljän peräkkäisen illan ajan jonka jälkeen itse vähensin käytön 3 kertaan viikossa. Ja siis tuote todellakin toimi. Kävin ostamassa uuden putelin kun vanha lähenteli loppua. 


Itse olen kärsinyt hiukan kun hikoilin niin paljon, mutta otettuani Triple Dryn käyttöön ei ole ongelmasta ollut tietoakaan. Ihan todella hyvä tuote, suosittelen! Mulla on myös tosi herkät kainalot, muttei näistä käytössäni olleista kumpikaan ole ärsyttänyt kainaloiden ihoa. 


Itselläni on siis ollut käytössä tuo Triple Dry Active* ja Fresh joissa on kummassakin miellyttävä tuoksu. Activessa tuoksu oli raikkaan hedelmäinen ja sporttinen kun taas Freshissä tuoksu oli lempeä aavistuksen kukkainen.

*Triple Dry Active saatu blogin kautta

22.4.2014

Tampereen valloitus

Eräs aurinkoinen kevät aamu hyppäsin junaan Helsingissä muutaman muun bloggaajan kanssa ja matkasimme kohti Tamperetta. Oli vihdoin koittanut se päivä kun yli 30 kauneusbloggaajaa ympäri Suomea vaelsivat Tampereelle miittiin. Tämän päivän meille mahdollisti Karkkipäivä -blogin Sanni ja Miten niin liikaa? -blogin Elisa. Paikkana tapaamiselle oli Panimoravintola Plevna jonne kokoonnuimme ensin syömään herkullisia ruokia.




Meille oli varattu oma hämyisä ja hyvin tunnelmallinen tila ruokailua varten. 


Syömisten jälkeen siirryimme meille varattuun Mallaskabinettiin jossa meille oli neljäksi tunniksi ohjelmaa järjestettynä. Tunnelma oli tiivis kun 35 kosmetiikkabloggaajaa tunki tuonne tilaan. 

Ensimmäisenä esiintyjänä Lumenelta Tarja Gallacher. Hän kertoi meille Bright Now Visible Repair -sarjasta ja kaikista ihanista uutuuksista. Lisäksi kuulimme kuinka ideasta tulee valmis tuote ja ylipäätään tuotekehittelystä.

Kevään ihania värejä Lumemen Gel Effect -lakoissa.

Tämän jälkeen saimme kaikki ihan huikeat goodie bagit ja levitimme vaihtarit pöydille. Pääsin itsekkin muutamista tuotteista eroon ja sain muutaman. Goodie bagista tulossa oma postaus!

Kun tavaran määrää oli tarpeeksi ihmetelty ja vaihdot suoritettu oli aika keskittyä taas varsinaiseen ohjelmaan. Meille tuli Warehouselta Mikko Vainio, kosmetiikkabloggaajien kesken tunnetaan Tigi miehenä, esittelemään Tigin, Fudgen ja Gorgeus Londonin sekä itselleni tuntemattoman Framesin tuotteita. Mikko myös väsäsi höpötyksen ohella nopean kiharakampauksen Greencorbielle



Päivän päätti luomukosmetiikka esittely, jonka meille piti ihana Tiia Tyynysniemi Zuii Organicsilta. Tiia toi mukanaan kaikille ruusut joka on Zuii meikkien pääraaka-aine. Eli siis todellista kukkaiskosmetiikkaa!



Tiian puhuessa valmistui vieressä mallille meikki Zuiin tuotteilla. Oli mukava nähdä tuotteet tosi toimissa.


Tässä vaiheessa itse siirryin kohti juna-asemaa kun osa lähti vielä jatkamaan iltaa.

Kiitos vielä kaikille ihanasta päivästä!



20.4.2014

Lumene CC-voide

Toivottavasti näistä kirjainyhdistelmistä ei ole jo ollut kyllästymiseen asti juttua kaikkialla. Koska nyt minäkin kannan korteni kekoon kirjoittamalla Lumenen CC-voiteesta, josta on noussut oma lempituotteeni. Lumenen CC-voide kuuluu omaan joka päiväiseen meikkiini ja olenkin jo saanut yhden putelin käytettyä loppuun.

Minulla on kasvoissa jonkin verran couperosasta johtuvaa punaisuutta, muuten ihoni on hyväkuntoinen. Tosin ihoni väri ei siis muutenkaan ole tasainen vaan olen kaiken kirjava ennen meikkiä.


Eli lähtötilanne on siis tämä, edestä päin katsottuna ihan hyvä, alla vielä kuva sivusta jotta posken punaisuus näkyisi kunnolla.


Tässä kuvassa siis näkyy enemmän tuota kirjavuutta ja couperosaa


Kasvoilleni on tässä vaiheessa levitetty sormin Lumenen CC-voide sävyssä medium, ei muuta. Voide on tasoittanut ihon värin eikä punaisuutta tai muitakaan värejä ole havaittavissa juurikaan. Voide on koostumukseltaan todella pehmeää, helposti levittyvää ja silti nopeasti ihoon kiinnittyvää. Tämä CC-voide on omaan makuuni tarpeeksi peittävä. Lopputulos on mattainen eikä välttämättä tarvitse puuteria päälle. Olen kuitenkin itse käyttänyt päällä Lumenen CC-puuteria koska ihoni on rasvainen. Meikki pysyy nättinä koko päivän, nenäni tosin taputtelen puuteripaperilla kerran tai kaksi jos päivä on oikein pitkä.


Laitoin vielä sivulta kuvan jossa näkyy että posken punainen iho on täysin peittynyt ja iho on tasaisen värinen


Tässä vielä lopullinen meikki. Eli CC-voiteen päälle on laitettu CC-puuteri, Lumenen Natural Code aurinkopuuteria varjostuksiin ja poskiin väriä tuo Illamasquan voidemainen poskipuna, josta nimi on kulunut valitettavasti pois, enkä muista sitä enään. Kulmissa Gothmetic 09 Metallic-brown, joka ei siis ole levitettynä metallinen ja olen todennut kyseisen luomivärin ihan täydelliseksi tuohon kulmien piirtelyyn. Kulmaluulla Gothmetic 01 White. Luomilla on Lumenen uudesta luomiväripaletista Hohtavaa hiekkaa* sävyt 1&4. Ripsissä Clinique High Impact Mascara* ja huulilla Laveran Rosewood Dream* huulipuna.

Mitähän tämä blogger oikein kuville tekee kun poskikuvassa jossa CC-voide on levitetty näkyy vaalea läikkä suupielessä ja alimmassa kuvassa kulmakarvat näyttää ihan eri värisiltä... -.-'

*tuotteet saatu blogin kautta


18.4.2014

Pastellia pääsiäiseen

Pääsiäisen kunniaksi lakkasin minäkin kynnet hiukan teeman mukaisesti. Ajatus oli vielä tehdä palloja kynsiin pilkkutikulla, mutta hylkäsin sen kun totesin kynsien olevan hirmu kivat näinkin.


Lakkoina on IsaDoran uudet pastelliset Sugar Nails hiekkalakat joista peukalossa persikan värinen Peach Nectar jonka seassa glitteriä, etusormessa vaaleanpunainen Bon Bon, keskisormesaa lila Cotton Candy*, nimettömässä keltainen Lemon Soda jossa glitteriä ja pikkurillissä vihreä Macaron. Vähän lakkojen peittävyys arvelutti joten lakkasin alle Essien Blancia ja sitten päälle kaksi kerrosta näitä pastellisia ihanuuksia. Tykkään itse kynsistä hirmuisesti ja sain jopa tuntemattomilta kehuja kynsistä!

Näillä kynsillä siis mennään tämä pääsiäinen ja huomiset siskon synttärijuhlat.
Joten ei muuta kuin hyvää pääsiäistä kaikille!


*goodiebagistä saatu

6.4.2014

Miittipussukan aarteet

Tietenkin halusimme järjestäjinä järkkäillä eri sponsoreita tapahtumaan jotta jokainen saisi goodie bagin kotiin viemiseksi. Tässä siis pussukan esittely :)


Pussukka oli tuollainen räikeän oranssi Sally Hansenin kassi jotka saimme Berneriltä


Ja nämä aarteet pussukka kätki sisäänsä!

Koko kynnen tarroja jotka meille lahjoitti Inni. Tarroja siis saa tilattua Innin nettisivuilta joko itse suunnittelemassa kuosissa tai valita valmiin kuosin tarroihin.

Berner antoi meille pussukoiden lisäksi Sally Hansenin lakkoja, joista itse sain Teal Tullen ja lisäksi IsaDoran lakkoja, joista minulle tuli kevään Sugar Nails kokoelmasta Cotton Candy sekä Ray of Light kokoelmasta Halo ja Glorious


Kahvila & Lifestyle Lineea piilotti pussukoihimme Dr.Hauschkan näytteitä sen lisäksi että tarjosivat meille kaikki ne ihanat herkut! Meillä olleita ja paljon muitakin herkkuja voi muuten omiin juhliin Kahvila & Lifestyle Lineeasta tilata.

Consult Lady lähetti meille China Glazen lakkoja, joista itselleni tuli Oxidized Aqua, kaikille kynsiviilat ja esitteitä. Lisäksi saimme heiltä kolme arvontapalkintoa

CesarsShopilta saimme kaikki pinkit blokkiviilat joiden lisäksi sieltä tuli muutama arvontapalkinto. 


L'oréalilta Pussukoihin eksyi Essien lakkoja kolmea erilaista, omani on Big Spender

Lumenelta saimme sekalaisen setin erilaisia lakkoja joista itselleni tuli tämä hiekkalakka Kulta Hiekkaa

Dependit meille lahjoitti Top-kosmetiikka. Omasta pussista löytyi Rough Sparkle 2064 ja Chameleon 2083

Juhla Centeriltä saimme kaikki nuo ihanat sydämenmuotoiset saippuakuplat ja alekoodit. Näiden lisäksi Juhla Center oli luomassa meille tunnelmaa näillä paperipalloillaköynnökselläconfeteilla ja ihanilla ilmapalloilla. Juhla Center myös loi meille kattauksen pöytäliinalla, mukeillalautasillaserveteillä ja pilleillä. Myös kuppikakut tehtiin heidän muffinivuokiin

Edgy Polish lähetti kaikille ihanat sifonkipussukat jotka kätki sisäänsä käyntikortin, sydänsuklaan, kauniisti liukuvärjätyn lasiviilan - omani vihreäturkoosi liukuvärillä ja jonkun indielakan - omani on A Englandin Dragon, kaunis vihreä hololakka.

NailCityltä tuli sekalainen setti Zoyan lakkoja, minulle tuli ihana Dannii


Arvontapalkintoni oli vaaleanpunainen CesarsShopin lahjoittama OPI Kiss Me I´m Brazilian lakka joka illan aikana kotiutui Pauliinalle ja lisäksi LUSHilta Tiny Hands kiinteä käsivoide




Ja pussissa olleiden lisäksi kotiin kantautui myös nämä:


Fanilta jo aikaisemmin ostamani Essiet Glamour Purse ja Sand Tropez
Miraclelta aiemmin ostetut Essiet Camera ja Bahama Mama
ja Emmalta vielä miitissä ostetut Cult Nails - Mayhem ja Nubar - Black Polka Dot