Sivut

25.12.2017

Kosmetiikkabloggaajien joulukalenteri: Luukku 24

Tiedän luukun tulevan vasta 25. päivän puolella, mutta teknisten ongelmien vuoksi en saanut postausta ajoissa ulos, enkä myöskään sinne päinkään sellaista kuin olin ajatellut kuvien iloisesti kadotessa jonnekin.

Että toivotan nyt vain rentouttavaa joulunaikaa kaikille <3




P.S. Suosittelen kurkkaamaan muista blogeista joulupunaiset postaukset! Mukana olevista blogeista löytyy lista tästä.

18.12.2017

Kosmetiikkabloggaajien joulukalenteri: Luukku 18 Arvonta

Joulukuu on jo pitkällä ja tällä viikolla on jouluaatto. Oma aikani on ainakin mennyt ihan liian nopeasti ja tuntuu että puolet jouluvalmisteluista on edelleen tekemättä. Tän viikon joudunkin siis juoksemaan joka paikassa viime kiireiden kanssa. Mutta hetkeksi pysähdytään avaamaan kosmetiikkabloggaajien kalenterin luukku täällä mun blogissa. Eilisen luukun löydät The Diary of a Shopaholic blogista, tänään luukku aukeaa täällä mun blogissa ja lisäksi Charming Nails blogissa ja huomenna kalenterin luukkuun pääset kurkkaamaan Mennen ja tullen blogissa. Mutta hypätään pidemmittä puheitta oman luukun aiheeseen.




Näin joulun aikaan on ihanaa muistaa perhettä, läheisiä ja ystäviä korteilla ja lahjoilla. Mulla on nykyään myös tapana osallistua Joulupuu -keräykseen ja viedä sinne paketteja vähävaraisten perheiden lapsille. Tänä vuonna haluan myös muistaa teitä lukijoita arvonnalla! Olette mahtavia! Mietin pitkään milloin arvonnan teen, mutta mikäpä olisi parempi kuin tehdä kosmetiikkabloggaajien joulukalenterin luukkuun mun blogissa kosmetiikka-arvonta.

Arvonnassa palkintona on yllätyspaketti kosmetiikkaa jollekin teistä lukijoista! Osallitumisaikaa on tämän viikon perjantaihin eli 22.12.2017 saakka.




Arvonnan säännöt on helpot. Ne tulee tässä:
1. Vastaa alle mitä odotat eniten joululta.
2. Lisää kommentiin toimiva sähköpostiosoite josta tavoitan sinut.
3. Postitan paketin vain Suomeen.
4. Sun täytyy olla blogini julkinen lukija joko bloglovinissa tai bloggerissa. Myös facebook lasketaan mutta silloin et ole oikeutettu lisäarpaan jos seuraat vain facebookin kautta.
5. Lisäarpoja on tarjolla kolme kappaletta. Yksi per somekanava. Eli jos seuraat blogia facebookissa, saat yhden lisäarvan. Jos seuraat minua instassa @hhannajulia saat yhden lisäarvan ja jos seuraat snapchatissa @hhannajulia saat yhden lisäarvan. Merkkaa kommenttiin jos olet oikeutettu lisäarpoihin.

Tämän myötä, ei muuta kuin onnea arvontaan! Ja ihanaa joulun odotusta.



1.12.2017

Kosmetiikkabloggaajien joulukalenteri tulee taas

Hox hox ihanat lukijat! Pikainen vinkki alkavaan joulukuuhun. Kosmetiikkabloggaajat ovat perinteen mukaisesti tehneet tänäkin vuonna joulukalenterin.
Tänä vuonna lupauduin myös itse mukaan vaikka kirjoittaminen tuntuukin tönköltä.



Mukana ovat nämä ihanat bloggaajat
1.12. KIDULT
5.12. Henna V
8.12. Dioriina
9.12. Neiti Minttukihara
10.12. Mizz Annie 
11.12. Blinger Shimmer ja Divine13.12. The Queen of Glitter
14.12. Smoky Eye Candy ja Miss Aria 
15.12. hannamaria 
16.12. Huulipunamania 
17.12. The Diary of a Shopaholic 
18.12. Hanna Julia eli mun oma vuoro ja Charming Nails
20.12. Maria Glow ja Elina K
24.12. Kaikille yhteinen luukku

Ihania hetkiä joulukalenterin parissa! Mukana on vaikka ja mitä ihanaa :)