Sivut

24.12.2015

Jouluja!

Ihanaa ja rauhallista joulua kaikille teille ihanille lukijoille!



*puhelinpostaus*

13.12.2015

Käytäthän sinäkin?

Kuten joka vuosi, on tänäkin vuonna Suomessa todella pimeää. Silloin ihmisten näkee käyttävän heijastinta. Todella usein vastaan tulee kuitenkin ihmisiä joilla ei ole yhtään heijastinta missään.


Miksi sitä ei hankita ja käytetä? Heijastin on vain muutaman euron hintainen hankinta, mutta voi pimeällä pelastaa henkesi. 


Itseltäni heijastimia löytyy runsain mitoin ja viikonloppuna Kaapelin Joulusta matkaan tarttui uusi heijastin joka roikkuu jo takissani.


Nykyään heijastimia löytyy kaikenlaisia ja joukossa on varmasti jokaiselle se sopiva heijastin.


Hanki sinäkin siis omasi ja ripusta se itseesi niin autoilijat näkee sinut paremmin.

*puhelinpostaus*

30.11.2015

Swarovskin kimallusta

Tehty yhteistyössä Instrumentariumin ja Indiedaysin kanssa

Ihana Fani nappasi minut avecikseen Indiedaysin Bloggers Inspiration Dayhin Halloweenina. Seuraamme liittyi myös Marina ja aika kului kuin siivillä. Tapahtumassa oli paljon nähtävää ja vielä enemmän bloggaajia. Pohdimmekin melko tarkkaan kuinka pisteet kiertäisimme.


Ensimmäiseksi kohteeksi otimme leidien kanssa Instumentariumin pisteen jossa oli esittelyssä uusi Heritage Swarovski silmälasimallisto. Tyylikkäitä silmälaseja koristeenaan kimaltavia swarovskeja. Pisteellä oli asiantuntevaa palvelua ja kauhea kuhina. Kaikki yrittivät valita niitä omia suosikkeja lasien joukosta ja myönnän sen olleen kovin hankalaa. Itse olisi tykännyt vaikka kaikista, mutta kuvautin itseni kaksien eri lasien kanssa. Kuvaajana pisteellä toimi Tim Kiukas


Silmälasit olivat kaikki todella tyylikkäitä ja mallit sopivat ihan kaiken ikäisille. Nämä tuntu päässä mukavilta ja tukevilta. Silti kehykset oli kauniit ja sirot. Kehysten muotoilu onkin saanut inspiraationsa menneiden aikojen klassisesta tyylistä. Kehyksiä löytyi useampaa erilaista mallia ja väriä joita kaikkia  koristi todella kauniisti Swarovskin kristallit.


Itselläni ei ole tarvetta silmälaseille, mutta jos lasit tarvitsisin, olisi Heritagen ja Swarovskin yhteistyön tulos Iconic Luxury mallisto ehdottomasti katselun kohteena. Tämä Special Edition mallisto on muuten saatavissa vain Instrumentariumista

Minä ja ihana Marina
 Postauksen kuvat kuvasi Tim Kiukas

21.11.2015

Kuin joulukoriste

Rakastan joulua! Minusta on ihana koristella koti jouluiseksi, vielä kun olisi niitä koristeita millä koristella.


Mutta tämä tuote on kuin joulukoriste. Niin kaunis ja herkkä. Kuin sisältökin.




Kannen alta paljastuu tuttu meteoriittien tuoksu, pehmoinen vippa ja niin kauniita meteoriitteja, palloja ja tähtiä. Valkoisina, kultaisina ja sirosti hohtavina.



Ensimmäinen joulukoristeeni, oma aarteeni on tietenkin Guerlainin joulukokoelman meteoriitit.


Jo ensimmäinen kuva näistä aiheutti pakko saada fiiliksen ja tietenkin nämä täytyi käydä ostamassa heti kun oli saatavilla.

Hullaannutteko te tuotteisiin niin paljon, että kyttäätte myyntiin tuloa?

*puhelinpostaus*

2.11.2015

Arkipäivien ystävä

Usein arkena venytän nukkumista viimeiseen asti ja hoidan aamuhommat vain ripeästä pois alta. Silloin myös meikkaaminen tapahtuu pikaisesti.

Haluan meikissä myös huuliin pientä sävyä ja olenkin löytänyt tähän ihan mahtavan tuotteen.


Säikähdin ensin tuotetta esille rullatessani sillä se oli todella ruskea. Kokeilunhalu kuitenkin voitti ja sipaisin tuotetta huulille. Ja se taisi olla ihastusta ensi kosketuksella.


Tahdotteko jo tietää mistä oikein höpötän?

Uusi ystäväni on Elizabeth Arden Eight Hour huulikiilto sävyssä Honey*. Ja voi kyllä minä sitten tykkään uudesta ystävästäni.





Mitäs pidätte?

*puhelinpostaus*
*tuote saatu goodie bagista


1.11.2015

Miten menee?

Hei vaan!

Kiirettä pitää edelleen ja univelka alkaa painaa jo silmiä. Mutta ei saa lannistua!
 

Muutama viikko on ollut todella täynnä ohjelmaa eikä loppua näy, mutta mä itseasiassa nautin tästä suuresti. En oo ikinä ollut semmoinen ihminen joka jaksaa pitkään olla paikallaan, ohjelmaa ja virikkeitä täytyy olla. 


Tänään on pitkästä aikaa kotipäivä ja meillä alkaa kotona suursiivousvouhotus kun muutetaan hiukan järjestystä ja yritetään päästä eroon nurkkiin kertyneestä roinasta.


Tänään on jo saatu paljon aikaiseksi ja touhuaminen jatkuu edelleen. Poistunkin siis täältä puhelimen äärestä pikaisesti jatkamaan hommia.


Mitäs teille kuuluu?

*puhelinpostaus*

23.10.2015

Takkutukka

Omat hiuksen ovat pitkät, paksut ja takkuuntuvat. Siis todella pahasti takkuuntuvat. Päivän jälkeen on hiukset yleensä kunnon takkupallo mikäli ne ei ole letillä tai nutturalla.


Ja tuon takkupallon taltuttamiseen tarvitsee tietenkin kunnon välineet. Itse olen täysin rakastunut Niiskuneiti selvityssuihkeeseen ja harjana toimii Tangle Teezer. Tällä kaksikolla saan pahimmatkin takut selvitettyä.


XZ merkin Niiskuneiti selvityssuihkehan on lapsille tarkoitettu, mutta toimii meillä aikuisillakin vallan mainiosti. Omista kätköistä löytyy tätä itseasiassa kaksi pulloa.


Tuoksu tässä selvityssuihkeessa on makea karkkimainen. Sopii siis niin lasten kuin aikuistenkin nenään tuo tuoksu :)

Ja hei tässä lopputulos selvityssuihkeen ja harjauksen jälkeen.


Tämä takkutukka tykkää ja luottaa Tangle Teezeriin ja Niiskuneiti selvityssuihkeeseen :)

*puhelinpostaus*

11.10.2015

Sunnuntain pikahemmottelua

Itsestään huolehtiminen ja itsensä hemmottelu on asioita jotka jokaisen olisi hyvä muistaa. Itseään on hyvä hemmotella niin arjen keskellä kuin lomallakin. Ja tämähän olisi itsenikin hyvä muistaa. Ja nyt kun kaikille on jäänyt päähän vain sana itse on hyvä aika tarkastella tämän illan pikahemmotteluani.


Tällä kertaa tein pienen kasvohoidon aloittaen kuorinnasta, kasvot kuorin Biolinen Exfo Scrub Sugarilla jonka kasviöljyä pehmittivät ja kosteuttavat ihoa samalla kun sokeri- ja jojobarakeet kuorivat iholta kuolleen ihosolukon ja epätasaisuudet. Huulet kuorin Lushin Santa's lip scrubilla joka kuorii huulilta röpelöt pois ja pehmentää huulia öljyillä, tämä herkku tuoksuu ja maistuu muuten kolalta ja kirsikalta!


Näiden jälkeen levitin kuiville kasvoille ensin Lushin Full Of Grace palaseerumin sillä näin minulle Lushin myymälässä neuvottiin, saa kuulemma ihanat kasvot! Full Of Gracen päälle levitin Lushin Rosy Cheeks naamion*. Tämä naamio on vaaleanpunaista ja tuoksuu aidoille ruusuille. Aivan ihana. Tämä on muuten tehty Lushin bloggaajaillassa, eli olen päässyt ihan itse osallistumaan naamion tekoon. Naamio syväpuhdistaa, rauhoittaa ja tasapainottaa kasvojen ihoa. Huulet kuorrutin Hurrawin sitruunan tuoksuisella huulvoiteella. Nämä ihanuuden ovatkin jo vanhoja tuttuja, mutta tosiaan Hurrawit ovat orgaanisia, vegaanista ja raakatuotanto huulvoiteella joista tämä leidi tykkää ihan hulluna. 


Tämän jälkeen pyyhin kasvot Skin Blossom Facial Tonerilla*, tämä luonnonkosmetiikan kasvovesi virkistää ja rauhoittaa kasvojen ihoa. Seuraavaksi levitin kasvoille kolmen V10 Plus seerumin kombon; Keramid*  joka on tarkoitettu herkälle, punoittavalle ja kuivalle iholle, C-vitamiini* joka supistaa ihohuokosia ja Aminohappo* joka kosteuttaa ihoa, nopeuttaa solun uudistusta iholla ja suojaa ihoa ulkoisilta ärsykkeiltä. Seerumeiden päälle käytin Dr. Schellerin Mustaherukka & Marula yövoidetta*. Silmänympärysiholle laitoin Cliniquen All About Eyes Rich voidetta.


Näillä tuotteilla tehtiin minun sunnuntain kasvohoito kotona. Ja nyt on kyllä niin pehmeä iho, toivottavasti säilyy tällaisena :D 

Hemmotteletteko te itseänne? Jos hemmottelette, niin millä tavalla?

*tablettipostaus*



9.10.2015

Taas se on kipeä

Hei vaan! Yksi flunssainen syyslomansa aloittanut täältä huutelee :)


Viimeiset kaksi viikkoa on ollut aivan super kiireisiä, eikä omasta terveydestä huolehtiminen ole oikein ollut etusijalla juostessani paikasta toiseen. Ja valitettavasti nyt se kostautuu. Ääni on täysin mennyt ja nenä vuotaa. Mutta eiköhän se tästä taas parempaan suuntaan jossain välissä.


Yritän ehtiä syyslomalla avata myös tietokonetta niin, että saisin tänne taas uutta juttua :) 


Flunssainen Hanna kiittää ja kuittaa, palataan taas :) 

*puhelinpostaus*

25.9.2015

Instagramissa arvotaan

Heippa vaan!

Tiedoksi tänne teillekkin, että instagramissani @hanttapulii arvotaan yhdelle kaksi lippua I Love Me -messuille. Joten ei muuta kuin sinne ja osallistumaan arvontaan :)


22.9.2015

Valkoisempi hymy

En tiedä teistä, mutta minusta ihmisten on tärkeää muistaa hymyillä ja nauraa. Itse en edes muista koska viimeksi olisi ollut päivä kun en olisi nauranut ollenkaan.

Ja hymyilyhän on tietysti vieläkin mukavampaa jos hammaskalusto on nätti. Ja siihen voi käyttää nykyään vaikka mitä erilaisia apuja niin hammaslääkärissä kuin kotikonstein. Siis siihen hampaiden valkoisena pitoon.

Valkoisempien hampaiden tavoittelussa on kaappeihini päätynyt testiin Yotuelin All in one hammastahna Snowmint "maussa"* ja Listerinen AdwancedWhite suuvesi* jotka olen todennut varsin toimiviksi tapauksiksi ja aionkin pitäytyä näissä myös jatkossa. Nämä tuotteet siis lupaavat poistaa värjäytymät ja antavan suojan myös uusia värjäytymiä vastaan.


Olen huomannut omissa hampaissani muutaman asteen eron vaikka hampaani ovatkin aina olleet melko valkoiset. Voin siis vain suositella.


Millä te pidätte hampaanne valkoisina?

*tuotteet blogin kautta saatu, mielipiteet omia

18.9.2015

Mistä tätä tavaraa riittää?

Huh!

Tavaraa on kertynyt kotiin niin paljon, että paikat tursuaa ja olenkin nyt ottanut sairaslomaprojektiksi karsia kosmetiikkavarastot.



Touhu on hidasta mutta edistyy kuitenkin, tänään olen käynyt läpi hiustuotteet joita löytyi aivan järkyttävät määrät! Mutta voin ylpeänä kertoa karsineeni niistä pois 37 tuotetta ja nyt siirryn vartalotuotteiden kimppuun.

Mukavaa viikonloppua kaikille! Minä jatkan kosmetiikkaavyöryn parissa :)

15.9.2015

Kynsienhoito rutiinit ja Fabyn tuote-esittely

Minulta on aina välillä kyselty erilaisa tutoriaaleja lakkauksiin sun muihin juttuihin ja ajattelin nyt aloittaa koko touhun ihan perusjutuista eli kynsienhoidosta ylipäätään. Käytin itse tässä postauksessa pääasiassa Fabyn* tuotteita jotka on muuten hirmu hyviä.

Tässä kuvassa näkyy lakkaukseen käytetyt välineet, lisäksi käytin kuvasta siistimissivellintä ja kynsilakanpoistoainetta lakkauksen siistimiseen, ne unohtuivat kuvasta.


Tässä vaiheessa on hyvä poistaa vanhat kynsilakat kynsiltä jotta päästään aloittamaan.


Aloitetaan kynsinauhojen siistimisellä, siihen minulla on käytössä Fabyn Cuticles Remover jota levitän kynsille alla olevan kuvan mukaisesti ja annan vaikuttaa noin 15 sekuntia jonka jälkeen työntelen kynsinauhat ja niiden rippeet pois kynsiltä joko appelsiinipuutikulla tai akryylitikulla joka on hommaan tarkoitettu. Fabyn aine muuten toimii omilla kynsilläni tosi hyvin, ei voi muuta sanoa kun että tykkään!

Työntelyjen jälkeen käyn pesemässä kädet ja sitten viilailen kynnet lasiviilalla haluttuun pituuteen ja muotoon.

Viilatut kynnet


Kun viilaukset on valmiit, pyyhkäisen pölyt pois ja levitän kynsille aluslakat, tässä minulla oli käytössä Fabyn Nourish base coat ja Oxygen base coat jotka laitan kynsille päällekkäin, välillä käytän myös ihan yksittäin näitä. Suojaavat hyvin omaa kynttä katkeilulta ja värjäytymiltä.

Kynsillä aluslakka



Värilakaksi valikoitui Fabyn Music Collectionista ihana punainen Sweet tunes. Lakka levittyy kiltisti, peittää kahdella kerroksella ja näyttää herkulliselta!


Kynsinauhat siistin Duroyn kulmakarvasiveltimen ja Xtran kynsilakanpoistoaineen avulla.



Vielä päälle Fabyn Top coat fast dryta ja kynnet on valmiit! Tämä päällyslakka on muuten leimojenkin päällä varsin toimiva, en ole onnistunut leivttämään leimoja tämän kanssa.


 Lopuksi vielä kosteutus, öljynä Nfu Oh Vanilla Flower Oilia ja käsivoiteena Yves Rocherin Red Berries Han Creamia.


Fabyn lakat ovat muten 5 free lakkoja, eli ne eivät sisällä seuraavia: DBP (dibutyyliftalaatti), tolueeni, formaldehydi, formaldehydihartsi ja kamferi. Eikä tuotteita ole testattu eläimillä.

*Fabyn tuotteet saatu testattavaksi blogin kautta