Sivut

Näytetään tekstit, joissa on tunniste pr. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste pr. Näytä kaikki tekstit

22.9.2015

Valkoisempi hymy

En tiedä teistä, mutta minusta ihmisten on tärkeää muistaa hymyillä ja nauraa. Itse en edes muista koska viimeksi olisi ollut päivä kun en olisi nauranut ollenkaan.

Ja hymyilyhän on tietysti vieläkin mukavampaa jos hammaskalusto on nätti. Ja siihen voi käyttää nykyään vaikka mitä erilaisia apuja niin hammaslääkärissä kuin kotikonstein. Siis siihen hampaiden valkoisena pitoon.

Valkoisempien hampaiden tavoittelussa on kaappeihini päätynyt testiin Yotuelin All in one hammastahna Snowmint "maussa"* ja Listerinen AdwancedWhite suuvesi* jotka olen todennut varsin toimiviksi tapauksiksi ja aionkin pitäytyä näissä myös jatkossa. Nämä tuotteet siis lupaavat poistaa värjäytymät ja antavan suojan myös uusia värjäytymiä vastaan.


Olen huomannut omissa hampaissani muutaman asteen eron vaikka hampaani ovatkin aina olleet melko valkoiset. Voin siis vain suositella.


Millä te pidätte hampaanne valkoisina?

*tuotteet blogin kautta saatu, mielipiteet omia

2.1.2015

Avonin tilaisuudessa

Sain kutsun Avonin tilaisuuteen joka oli siis jo viime vuoden puolella. Paikanpäällä oli kauniisti esille laitettu Avonin meikkejä joita pääsi kokeilemaan ja ihastelemaan, sekä tietysti kuvaamaan jos olisi sen syömiseltä tajunnut...


Ja tosiaan tarjolla oli herkullisia syötäviä meille bloggaajille. Syömisen jälkeen ihasteltiin meikkejä ja odotettiin omaa vuoroa meikkiin. 


Sillä aikaa hypistelin pöydillä olevia tuotteita, ihastelin värejä niin huulipunissa, luomiväreissä kuin kynsilakoissakin. Oli mukava päästä tutkailemaan tuotteita kunnolla, se kun ei yleensä ole Avonin tuotteiden kohdalla mahdollista, sillä tuotteet tilataan kuvastosta. Ja paikalla oli tietenkin Avonin edustajia joilta sai kysellä kaikkea mahdollista tuotteisiin ja Avoniin liittyen.


Mutta tosiaan paikalle oli varattu kaksi ihanaa meikkaajaa, Ria Koivisto ja Laura Andersson. Itse pääsin Lauran penkkiin istahtamaan. En tietenkään ollut ajatellut, että mitä tehdään, mutta päädyttiin yhteistuumin keskittyä silmiin ja piristää hiukan huulia jollain. Silmämeikissä käytettiin suht neutraalia palettia josta löytyi sipaus kanervaa ja huulille lisättiin hentoa pinkkiä. En olisi itse ehkä edes osannut valita tällaista palettia saati huulipunaa itselleni.


Sain nämä meikissä käytetyt tuotteet itselleni, mikä oli kyllä ihana juttu sillä tykkäsin meikistä kovasti.





Lisäksi paikalta lähdettyäni sain käsiini pussukan, josta löytyi muutama tuote testattavaksi.



-----------------

Noniin ja blogger oli sitten tehnyt temput joten julkaisu tulee vasta nyt puhelimella. Siksi kuvat siis huonolaatuiset, kun pääsen koneelle niin korjaan asian.