Noniin, messut on nyt ohi. Itse pyörin paikalla kaikkina kolmena päivänä ja melkeinpä aamusta iltaan. Nyt hiukan tuntuu tuo kävely jaloissa, mutta tietääpähän ainakin liikkuneensa.
 |
| Bloggaajapassi |
Messuilla oli tänä vuonna ihan hirveästi nähtävää, kaikkiaan erilaisia puolia oli viisi, kävin kaikissa katsomassa ainakin osan. Itseäni kiinnosti eniten kauneus ja luonnollisesti puoli, lisäksi löytyi koru&kello, terveys ja muoti.
 |
| Kuva Messukeskus |
Tänäkin vuonna messut vetivät puoleensa paljon väkeä, lauantaina päivällä käytävät tuntuivat jopa ahtailta. Messuilla yleistunnelma oli mukava ja oli ihana nähdä kaikkia tuttuja viikonlopun aikana.
 |
| Pikkusiskon lettikampaus tehtiin Invisibobblen pisteellä |
Koska kamera ei paljoa kuvia taltoinut, jää tämä postaus valitettavasti messukuvien osalta olemattomaksi...
 |
| Tässä kassissa kanniskeltiin tavaroita messuilla |
 |
| Vielä toinen puoli :) |
Ostokset, ilmaisjakelut ja muut saadut jutut esittelen teille kuitenkin, ja ne ihan kuvien kera!
Ensimmäisenä ilmaisjakelut joita ei tänä vuonna ollut mitenkään hirveästi, perjantaina eniten, muina päivinä ei juurikaan. Kauheasti näytteitä! Ja kaksi täysikokoista tuotetta
Sitten kaikki ihanuudet jotka sain blogin kautta
Avonilta meikkejä, Biozellilta hiusjuttuja, Hurrawilta huulirasvoja, Meikit Heavenilta Peggy Sagen meikkejä, Laveralta ihania juttuja ja lisäksi Diteriltä ihonhoitotuotteita. Näiden testailun aloitan innolla!
Ja sitten se syntiläjä, eli omat ostokset
Mukaan tarttui vaikka ja mitä. Kynsijuttuja, meikkejä, hammastahnaa, ihonhoitotuotteita itselle ja miehelle, hiusjuttuja ja syötävää :)
Mitenkäs teidän messut meni? Tuliko osteltua paljon?