Valitettavasti nämäkään ei kaikilla pysy. Itseltäni löytyy kolmen eri merkin peel off lakka, O.P.In, IsaDoran ja Dependin. Teinkin näistä kolmesta vertailua. Vertailut on tehty minun geelatuilla kynsillä ja siskoni luonnonkynsillä.
Avatessani Dependin pulloa oli huono olo taattu, pullosta leijaili todella vahva haju. Siskoni, äitini ja avokki oli samaa mieltä siitä että haju oli hirveä, kuin todella ällömakea ja voimakas hajuinen likööri, yök! O.P.I ja IsaDora puolestaan haisi liimalta.
Kaikki lakat kuivuivat suunnilleen yhtä nopeasti. Levitin kaikkia kaksi kerrosta kynsille.
Minun geelatuilla kynsillä Depend kului ensimmäisenä puhki kynsien kärjistä. mutta irtosi huonoiten lakkoja irti tökkiessä. Kynsiltä irtosi vain pientä murua ja meinasin menettää hermoni, kynsilakanpoistoaineella poistaminenkaan ei oikein auttanut kun kynsille jäi tahmea kerros.
Minun kynsillä lakka kesti hyvin. Irrottaminen oli tuskaista kun lakkaus irtoili vain pieninä paloina, turvauduin tämänkin kanssa kynsilakanpoistoaineeseen saaden kynsistä värit pois, mutta peel offi jäi paikalleen. Ei siis toiminut tämäkään toivotulla tavalla.
Siskoni kynsillä tämä kesti vain muutaman tunnin, pisimmillään päivän kunnes lakkaukset oli irtoillut kokonaisena.
Minun kynsillä kesti hyvin ja irtosi helposti, tämä siis ehdottomasti oma suosikkini.
Siskoni kynsillä alkoi repsottamaan parissa päivässä jolloin siskoni repi lakkaukset pois.
IsaDoran inci |
Hinnat menee kutakuinkin näin: Depend n. 4€/5ml, IsaDora 8€/6ml ja O.P.I n. 17€/15ml
Eli paras oli IsaDora, O.P.I päätyy kynsinauhojen suojaajaksi ja Depend saa lähteä menemään.
Vihdoin joku teki tällaisen postauksen kiitos!! Ite oon kokeillut tota opia vaan, mulla lakkaukset pysyivät viikon ennen kuin kynnen kulmasta putosi hieman lakkaa. Sitten revin isoina palasina pois
VastaaPoistaEipä mitään kuule! Se on jännä muuten miten erilailla nää toimii eri ihmisillä :)
PoistaMie tein testauksen kerran blogiin tuosta dependistä.Pistin sulle muuten sähköpostia
VastaaPoistaJoo mä huomasinki, en ehtiny vielä vastailee :)
PoistaMulla on noista IsaDora ja Depend ja tykkään kyllä enemmän Dependistä. Ei se minusta haiae mitenkään ihmeelliseltä. IsaDorasta en tykkää, liimaa saa halvemmallakin. Harmittaa kyllä nuo huonot kestot, mielellään ihania glittereitä katselis pidempään kuin päivän tai pari.
VastaaPoistaAijaa :o onkohan mulla sit jotenki omituinen yksilö toi, koska se kyllä haisee ihan hirveesti :D Joo kyllä ne vois pidempään kestää!
PoistaMulla kans just kaikki kolme peel offit kynsillä ja testaus alkakoon. Opi on uus tuttavuus mut toiset tuttuja ja mä tykkään kyllä molemmista.
VastaaPoistaTestailut on kivoja! Pistä linkkiä tulemaan kun vertailu on luettavissa :) Niin ne vaan on kaikkien mielipiteet erilaisia samoista tuotteista :D
PoistaJuu niin on :) Laitan joo sitte ku oon saanu testit tehtyä ja analysoitua :D Luulin muuten et oon sun lukija mut en ollu :O asia on kuitenkin korjattu :)
PoistaMulla ei ole yhtään peel off aluslakkaa, tajusin juuri. Mitä kettua? :D Mua ei haittais ollenkaan vaikka vaan päivän kestäis kun vaihdan lakkaukset joka ilta. :P Mutta haluaisin kyllä että lakat kans LÄHTIS silleen kuorimalla, kerralla, eikä silleen pikku muruina.
VastaaPoistaTässähän täytyy lähteä siis metsästämään IsaDoraa. Hieno vertailu muuten, tack! :)
Asia täytyy korjata :D Siskolta lähti kyllä kaikki oikein näppärästi, multa ei :D
PoistaKiitos kiitos! :) ja onnea metsästykseen!