Sivut

6.3.2016

Hannan pöllöpikkujoulut

Joulukuun puolella kutsuin kotiini joukon ihania bloggaajaystäviäni. Olin suunnitellut kaiken tuhanteen kertaan valmiiksi ja väkertänyt taas sapuskoja leideille siskon ja joka paikassa pörräävän Nelli koiran avustuksella. Pientä ohjelmaakin oli luvassa.

Nelli ottaa rennosti
Lauantai aamulla kello soi aikaisin että ehdittäisiin saada kaikki valmiiksi. Tässä vaiheessa apujoukkoihin oli jo liittynyt äitini ja siskoni hyvä ystävä.


Saimme kuin saimme kaiken ja itsemme valmiiksi ennenkuin talo oli ihan täynnä porukkaa. Ja kuvaajakin oli ehtinyt jo räpsiä kuvia. Kuvaajaksi nakitin ihanan Janetin. Kiitos vielä tuhannesti kun suostuit, muuten mulla ei olisi taaskaan yhtään kuvaa.

Salaattikulhoina toimi pääosin Tamme Tukun bambuastiat

Tosiaan osa tulijoista joutui valitettavasti perumaan mutta silti meitä oli paikalla oikein mukava porukka. Alkuhöpinöiden jälkeen päästin leidit syömään pöytää tyhjäksi. Tarjolla oli ensin salaattibuffet Tammer Tukun sponsoroimissa ihanissa bambukulhoisssa ja suolaista piirakkaa. Salaatinkastikkeeksi saimme Rajamäen balsamietikoita ja balsamikastikkeita sekä Lanfranchin öljyjä, nämä oli herkullisia salaatin kanssa.



Samaan aikaan keittiöön valmistui Dermalogican face mapping piste jossa halukkaat pääsivät pyörähtämään. Ja tietysti siellä pääsi myös testailemaan, hiplailemaan ja nuuskimaan Dermalogican tuotteita. Face mappingit meille teki todella aurinkoinen Virpi kauneushoitola Snyggasta



Puheensorina ja lämmin tunnelma täytti asunnon kun suurin nälkä oli taltutettu. Suolaisten jälkeen pikaraivaus ja jälkkärit tilalle. Jälkiruokapöydässä oli kahta erilaista kakkua, polkajuustokakku ja puolukkavegaanikakku, lisäksi tarjolla oli karkkibuffa johon saimme karkkeja Cloetalta ja ArcticChoclta ja minä tein vielä rocky roadia.








Ja jotta homma ei menisi ihan vain syömiseksi, oli tarjolla perinteisen glögin lisäksi meille sponsoroituja Nescafen Dolce Gusto kapselikahveja sekä Four Sigma Foodsilta sienijuomia.




Tässä vaiheessa ovikello soi uudestaan kun TwistBe:n Kati saapui meille tarjoilemaan ihanaa hunaja-jogurttiherkkua ja kertomaan TwistBestä. Suosittelen muuten kaikkia tutustumaan TwistBehen.

Hunaja-jogurttiherkku

TwistBe:n Kati pitämässä esittelyä


Kun kaikki alkoi olla halkeamispisteessä notkuvista pöydistä, oli hyvä aika siirtyä Secret Santa pakettien pariin. Siskoni toimi pukkina ja jokainen sai vuorollaan nostaa säkistä paketin.

Mä sain olla eka Secret Santa paketin nostaja!

Pakettien jaon, availun ja ihastelun jälkeen siirryimme goodie bageihin. Mulla kävi näissä taas vähän köpelösti kun innostuin hankkimaan melkoisen läjän kaikkea. Periaatteeni oli, että mukaan tulee itselleni mieluisia merkkejä hillitysti. Mutta sponsorit olivatkin kovin avokätisiä ja tavaraa kertyi huikeat neljä kassia.



Goodie bagit aiheuttaa vieraissa aina epämääräistä hihkuntaa ja huokailua, se on muuten hassun kuuloista. Nellikin tunki kuononsa muutamaan bagiin josko joku vahingossa olisi hänelle jotain sinne piilottanut. Ja tietysti goodie bagien jälkeen oli perinteisen vaihtariläjän vuoro.


Virallinen osuus loppui goodie bageihin mutta iloinen rupattelu jatkui edelleen. Pikku hiljaa leidit alkoivat lähteä kohti kotia, mutta onneksi he viihtyivät monta tuntia.

Taru toi myös Nellille tuliaisia ja leidihän menikin ihan sekaisin keitetyistä perunoista, slurps vaan!



22.2.2016

Flunssaa pukkaa

Syksyllä kun aloitin työni koulussa ja
iltapäiväkerhossa en tullut ajatelleeksi edes mihin bakteeripesäkkeisiin päädynkään.


Nyt kun elokuun jälkeen on menossa kymmenes flunssa ja lääkäri ilmoitti, että olen ensimmäisestä flunssasta alkaen ollut käytännössä koko ajan kipeä vaikka olo on välillä helpottanutkin, alkaa epätoivo iskeä. Ja kuulemma lisää saattaa olla vielä luvassa, sillä tulen todennäköisesti sairastamaan kaiken mahdollisen mitä vähänkään töissäni liikkuu.


Eli ei muuta kun kohti uusia flunssia, toivottavasti tämä nyt päällä oleva jäisi kuitenkin viimeiseksi. Palataan siis asiaan kun tervehdyn.


Kuvituksena töissä valmistuneita lumiteoksia ja keskiviikon taivas
*puhelinpostaus*

14.2.2016

Uusi ystävä

Ystävänpäivän kunniaksi esittelen teille uuden ystäväni, joka toivon mukaan auttaa myös tämän blogin kanssa. Ei, nyt ei kuitenkaan ole kyse ihmisestä, vaan kamerasta.


Satuin selailemaan netissä kameroiden hintoja, kun haluamastani kamerasta löytyi vastustamaton tarjous. Aikani tutkailtua ja vertailtua oli sopiva setti ostoskorissa ja naps vaan, uusi kamera oli vihdoin tilattu.


Olen jo pienen ikuisuuden roikkunut puhelimeni kameran varassa, enkä oikein osaa olla näin, minä kun tykkään kuvata kaiken.


Kameraksi valikoitui Olympus Pen E-P5 järjestelmäkamera, joka on itselleni varsin täydellinen valinta. Lisäksi mukaan lähti Olympus M.Zuiko 14-42mm f/3.5-5.6 EZ ED objektiivi ja tietysti uusi ihana kameralaukku.


Myönnetään, nyt joutuu hetken menemään todellisella säästökuurilla, mutta voi että mä olen onnellinen mun uudesta ystävästä.


Mitäs te tykkäätte mun uudesta ystävästä?

*puhelinpostaus*

7.2.2016

Arkiaamun look

Aamuisin herätyskelloni soi omaan makuuni liian aikaisin mutta niin se vaan on kömmittävä ylös sängyn pohjalta ja lähdettävä töihin. Arkisin yritänkin pitää aamutoimeni mahdollisimman nopeina niin saa nukkua hiukan pidempään.

Tämä sama koskee myöskin meikkiäni joka on tiistaista perjantaihin vielä tätäkin neutraalimpi sillä luomivärit jää usein pois. Maanantaina työt alkaa kuitenkin myöhemmin joten aamulla on hiukan enemmän aikaa hääriä kotona.

Tämä look on viime maanantailta jolloin meikkini koostui näistä tuotteista.


Eli meikkipohjaan tuli pohjustukseen Lumenen Beauty Base ja Clarinsin Instant Smooth Perfecting Touch*. Näiden päälle tuli Joe Blascon BB-voide* ja enemmän peittoa tarvitseviin pohjiin Joe Blascon meikkivoide*. Puuterina käytin Lumenen irtopuuteria ja kasvoille väriä toi Bohon Terra Cotta*.


Ja loppumeikkiin tuli Nars Eyeshadow Primer, luomivärinä Dr. Hauschkan luomiväripaletti*, kulmat siistin Loreal Paris Brow Artist Blumperilla* ja ripsiin vielä Maybellinen The Colossal Go Extreme waterproof. 

Ja tältä näytti lopputulos


*tuotteet saatu blogin kautta 
Puhelinpostaus