Sivut

3.12.2018

Kosmetiikkabloggaajien joulukalenteri luukku 3: Jouluinen arvonta

Joulukuu on taas täällä ja sen myötä ihana kosmetiikkabloggaajien joulukalenteri. Ensimmäiset luukut on jo avattu Purkkisirkuksen Dermosilin joulutuotteiden esittelyn ja Glitz & Glamin adventtiarvonnan myötä. HennaVn huomisen luukun takaa löytyy mahtavien joulutuotteiden esittelyä ja arvonta. Ja tänään tosiaan avataan kalenterin 3 luukku.



Joulu on mulle vuoden juhlista tärkein. Silloin vietetään aikaa läheisten kanssa, nähdään sukua, syödään hyvin ja nautitaan olosta. Mulle tärkeää on myöskin lahjojen antaminen. Aloitan usein joululahjojen oston ja suunnittelun aivan liian myöhään mutta silti onnistun joka vuosi samaan kasaan lahjat. Koska mulle lahjojen antaminen on todella tärkeää, osallistun myös joka vuosi Joulupuu-keräykseen jossa kerätään lapsille ja nuorille lahjoja. 



Tänä vuonna haluan myös antaa lahjan yhdelle blogini lukijoista. Lahja tulee tietenkin paketoituna joten en tässä paljasta mitä paketista oikein löytyy. Mutta ihania kosmetiikkatuotteita sieltä paljastuu. 



Arvontaan osallistut olemalla blogini lukija joko bloggerissa tai bloglovinissa tai seuraamalla blogiani Facebookissa. Kommentoi alle mitä kautta ja millä nimellä seuraat sekä sähköpostiosoitteesi josta sinut voi tavoittaa jos voitto kohdallesi osuu :) Ja jotta tässä olisi joku pieni juju, kerro mikä on sulle tärkeintä joulussa, niin olet mukana arvonnassa. Arvonta päättyy 10.12. kello 21.00. Onnea arvontaan! 

51 kommenttia:

  1. Morgen<! Ihanaa Adventinaikaa sinne blg. Seuraan fb ja bloglovin:) Parasta joulussa on rauhaisa meininki ja jouluradio (ja lemmikkikilpikonna touhuineen!)Rakastan varsinkin jouluaattoa ja joulupukkia<3! 7 sandi.osterlund@gmail.com

    VastaaPoista
  2. Lukijana bloggerin kautta.

    Itselleni joulussa tärkeintä on rauha, haudoille kynttilöiden vieminen, sekä yhteinen aika perheen kanssa. Jouluaatto on ihana huipentuma ♡

    Jonnarawr (@) hotmail.fi

    () pois jos voitto osuu kohdalle :)

    VastaaPoista
  3. Parasta joulussa on joululaulut, jouluruuat ja kiireetön yhdessäolo! :)
    Seuraan bloglovinissa.

    jennnaaaj98@gmail.com

    VastaaPoista
  4. Tärkeintä joulussa on rauha. Ja luminen maa. Joulumieli jää kyllä saavuttamatta jollei aattona ole lunta. Tykkään blogisi sivuista Facebookissa! gowiththeflowblogi@outlook.com

    VastaaPoista
  5. Mukana! Seuraan bloggerin kautta :). Joulussa tärkeintä on läheisten kanssa yhdessäolo sekä rentoutuminen.
    inkkarih@hotmail.com

    VastaaPoista
  6. Jouluna voi viettää kiireetöntä aikaa läheisten kanssa ja syödä herkkuruokia.
    FB:n kautta seurailen nimellä Minttu L.
    tramp(@)netti.fi

    VastaaPoista
  7. Joulupuu-keräys on ihan mahtava. On mukavaa, että on mahdollisuus auttaa silläkin tapaa nuoria. Joulussa parasta on rauhallisuus, kiireettömyys ja yhdessäolo. Ja graavilohi. :D Seurailen bloglovinin kautta, msesmsesmses@gmail.com

    VastaaPoista
  8. Seuraan bloggerin kautta ja Fb.Tärkeintä joulussa on perheen kanssa yhdessäolo.Koska molemmat vanhemmat on kuolleet jo aikoja sitten,nyt ovat vuorossa omat lapset ja lastenlapset.He ovat paras voimavarani tässä kylmässä maailmassa,ilman heitä olisin hukassa.Tärkeää on myös aattona haudoilla käyminen ja rentoutuminen.
    tuulalievonen@hotmail.com

    VastaaPoista
  9. Mukana, bloggerinkautta nimelläni, Perheen yhdessäolo on parasta ja tietysti ruoka. kaimaen1 at luukku.com

    VastaaPoista
  10. Seuraan bloggerlukijana oletettavasti tällä nimellä? Hyvää joulukuun alkua!

    vitaevay@gmail.com

    VastaaPoista
  11. Mukaan arvontaan .bloggerin lukijana olen ja parasta joulussa on rauhallisuus ilman kiirettä.Salli.moilanen35@gmail.com

    VastaaPoista
  12. Koko joulu. Läheisten kanssa oleminen, hyvä ruoka, tietyt perinteet, kynttilät, tuoksut, rauha ja rakkaus. Nyttemmin myös se, kun saa seurata miten lapsi kokee joulua. <3

    naerppae @ gmail.com

    VastaaPoista
  13. Anteeksi, mutta mikä on"bloglovini"? Ja "bloggeri"?
    Tulin joulukalenteri arvonnan vuoksi. Joulussa parasta on perheen kanssa yhdessä olo jakiireettömyys.
    Lellu66@luukku.com

    VastaaPoista
  14. Seuraan bloggerin kautta kun en ole sosiaalisessa mediassa ollenkaan. Joulussa nautin eniten perheen seurasta ja ruoasta :) tiina.lehtonen89@gmail.com

    VastaaPoista
  15. Seuraan Facebookissa (Seija Syrjä) ja joulussa kivointa on laiskottelu ja herkuttelu.
    pusuri@luukku.com

    VastaaPoista
  16. bloggerin kautta seuraan nimelläni.
    nina.sihvonen@luukku.com

    VastaaPoista
  17. Tärkeintä minulle on joulussa, kun tyttäreni tulee kotiin ja se läheisten läsnäolo on niin kivaa. Saa viettää aikaa hyvän ruoan parissa seurustellen. Seuraan Facebookissa. anneli.kaikkonen@hotmail.com

    VastaaPoista
  18. Joulun merkitys on meille ollut aina suuri. Perheen ja läheisten kanssa oleminen, rauhoittuminen ja no jouluruoat on aika jees myös. Tämä joulu on meille ensimmäinen suuren menetyksen jälkeen, ensimmäinen joulu jolloin mukana on suuri suu ja haikeus. Joten haudalle pääsy on tänä vuonna myös tärkeää.
    Joka tuutista taidan sua seurata <3 Mut ainaki face ja bloglovin

    myfantazya(a)gmail.com

    VastaaPoista
  19. Bloglovin seuraajana mukana! :)
    Joulussa ehdottomasti tärkeintä on yhteinen aika läheisten kanssa ja joulun tunnelma :)

    theriddlerr@outlook.com

    VastaaPoista
  20. Mukana, bloggerin kautta lukijana. Joulussa parasta on viettää aikaa läheisten kanssa ja se ettei ole kiire mihinkään :)
    ainosuklaa@gmail.com

    VastaaPoista
  21. Seuraan bloggerissa. Parasta on, että pääsee joululomalle kotiin :)
    jade.serena@netti.fi

    VastaaPoista
  22. Mukana, seuraan bloggerin kautta :)
    Tärkeintä joulussa on yhdessäolo perheen kanssa ja jouluruuat :)

    mimyy93@gmail.com

    VastaaPoista
  23. Joulussa on tärkeintä se tunnelma ja läheisten kanssa vietetty aika <3. Tottakai myös ne jouluherkut ja joululaulut ja kaikki. Seurailen bloggerissa nimellä Mari Salo. shopaholicloveletters@gmail.com

    VastaaPoista
  24. Bloggerin kautta mukana :)
    maikinposti8@gmail.com

    VastaaPoista
  25. seuraan bloggerissa nimelläni :-) parasta joulussa on yhdessäolo tärkeiden ihmisten kanssa. ansode(at)gmail.com

    VastaaPoista
  26. Luen bloggerin kautta allekirjoittaneen nimellä ja tykkään facebookissa.
    Joulussa parasta on rauha ja hiljaisuus & hyvä ruoka.
    heli.studiokaira@gmail.com

    VastaaPoista
  27. Tärkeintä joulussa on perheen kanssa yhdessäolo ja herkut. Seuraan Facebookissa :)

    mil.kor96(at)gmail.com

    VastaaPoista
  28. Joulussa on tärkeintä rentoutuminen yhdessä läheisten kanssa. Seuraan Bloglovinin kautta nimelläni.
    suvi.jalko@gmail.com

    VastaaPoista
  29. Itselle tärkeintä joulussa on perheen kanssa oleminen ja sellainen tietynlainen rauhallisuus. Ja jouluruokaa ei tietenkään passaa unohtaa :D

    Seuraan sinua bloglovin kautta nimellä SannaKoo

    VastaaPoista
  30. Lukijana bloggerin kautta :)

    Minulle joulussa tärkeintä on saada rakas tyttöni omasta kodistaan tänne. Hän sairastaa surullista sairautta, ja vaikka hän asuukin lähellä, on huoli hirveän kova, ja ikävä.

    Tärkeintä on saada rakkaat lähelle, virittää kuusi tuomaan joulun tunnelmaa, syödä jouluruokaa ja saada lapset kainaloon <3

    Ihanaa joulun aikaa sinulle :)

    hao @ lailanet.fi (välit pois)

    VastaaPoista
  31. Ihanaa kun tuet Joulupuu -keräystä! Mulle ehdottomasti tärkeintä on perheen kanssa ajan vietto ja hyvin syöminen, etenkin perheen kanssa tulee vietettyä muutoin melko lyhyitä aikoja yhdessä.

    hanna
    www.hannamariav.com

    VastaaPoista
  32. Joulussa tärkeintä on yhdessäolo perheen kanssa sekä rauhoittuminen kaikista hössötyksistä. Seuraan sinua Facebookissa sekä blogissasi, johon liityin juuri. Seuraan omalla nimelläni, jonka näet sähköpostistani. ritva.ahola@elisanet.fi

    VastaaPoista
  33. Bloggerin kautta selailen! Joulussa mulle tärkeintä on läheisten kanssa yhdessä olo. Meillä menee miehen kanssa työvuorot ihan ristiin yleensä, joten on ihana vaan pysähtyä jouluna ja viettää yhteistä aikaa <3

    henriikka.m.venalainen@gmail.com

    VastaaPoista
  34. Bloglovinin kautta seuraan :)
    Rosa.pesu1@gmail.com

    VastaaPoista
  35. Seuraan omalla nimellä bloggerin kautta. Jouluna tärkeintä on rauhoittuminen ja läheiset. Vapaa-aika mainittakoon myös koska tämäkin joulu menee työmaalla.

    ennimaria@hotmail.fi

    VastaaPoista
  36. Seuraan bloggerin kautta. Joulussa tärkeintä on aika läheisten kanssa ja ihanat jouluherkut
    ihmeitaetsimassa@outlook.com

    VastaaPoista
  37. Tärkeintä joulussa on nykyisin vapaalla olo. Blogger-lukijana mukaan!
    Tiina
    miumiu83 at gmail.com

    VastaaPoista
  38. Mulle joulussa tärkeintä on yhdessäolo ja rauhallinen tunnelma.
    Seuraan bloglovinin kautta :)

    Eve_95@windowslive.com

    VastaaPoista
  39. Joulussa on mulle tärkeintä se tietynlainen sisäinen rauha, jonka vaan joulu saa aikaan, joku siihen liittyvä, että pimeys alkaa pikkuhiljaa väistyä, edes tieto siitä. Se, että pari päivää voi vaan olla välittämättä menneestä tai tulevasta, nyt on tämä hetki, joulu.
    Bloggerin kautta seurailen
    supernatural-93 at hotmail.com

    VastaaPoista
  40. Joulussa tärkeintä on saada viettää se itsensä näköisellä tavalla omien voimavarojen mukaan. :) Seuraan bloggerissa.

    mira.susanna@gmail.com

    VastaaPoista
  41. FB henkrely (at) gmail.com

    VastaaPoista
  42. Minulle tärkeintä joulussa on se, että saan viettää sitä mieheni ja lasteni kanssa. Tämä tunne on vaan korostunut viime vuosina :)
    Mukana arvonnassa, seuraan Bloggerin kautta nimellä Elise H.

    netteri@gmail.com

    VastaaPoista
  43. Tärkeintä joulussa on yhdessäolo perheen kanssa sekä hyvä ruoka :) Seuraan fb:n kautta nimellä Sonja Suomela
    sonjasuomela01@hotmail.com

    VastaaPoista
  44. Tärkeintä on yhdessäolo ja tietysti herkuttelu!
    Bloggerin kautta seuraan nimellä Hilpi U.
    briksu@luukku.com

    VastaaPoista
  45. Minulle on tärkeintä joulussa, että saan viettää sitä perheeni ja siskoni perheen kanssa. Seuraan bloggerissa.

    VastaaPoista
  46. Meidän jouluun kuuluu lautapelit ehdottomasti :D Silloin saamme olla yhdessä. Blogger-seuraajana mukaan

    unelmiaonnesta(at)gmail.com

    VastaaPoista
  47. Mulle on joulussa tärkeintä perheen kanssa ajan vietto ja joulutunnelma. On ihana tunne kun aamulla keitetään joulupuuroa, piparit tuoksuu, kuusi tuoksuu ja hyasinttiko se oli se kukka. Niin lämmin ja seesteinen olo. :D s_kerola@hotmail.com rupesin bloggerin kautta lukemaan

    VastaaPoista
  48. Minulle tärkeintä joulussa on rauha. Lunta ois toki kiva olla myös. :)
    Seuraan Bloggerin kautta nimellä Yue.
    yunekynnet(ät)gmail.com

    VastaaPoista
  49. Seura ja tunnelma ovat lopulta tärkeimpiä, mutta niin kauan kun niistä ei tarvitse tinkiä, voi huolehtia myös mm. tietyistä ruoista, lahjoista, lautapelaamisesta ja kynttilöistä :) Seurailen fabossa, nannebest@hotmail.com

    VastaaPoista
  50. Seuraan bloggerin kautta nimimerkillä anna s. Tärkeintä joulussa on perheen kanssa yhdessäolo :)
    anna_88@luukku.com

    VastaaPoista