Sivut

6.9.2015

Edullisia tarvikkeita

Minä voin kertoa olevani hiukan kehno tarvikkeiden hankkimisessa esimerkiksi meikkaamiseen. Jos vain voin niin menen niillä mitä kotoa jo löytyy vaikka kovasti himoitsenkin erilaisia juttuja. Kuten meikkisiveltimiä ja muita. Ne kuitenkin usein kustantavatkin melkoisesti eikä kaikilla ole varaa siihen. Siksi itse ainakin näiden kalliimpien siveltimien lisäksi etsin aina edullisemmistakin hyviä vaihtoehtoja.

Naistenkauppa lähestyi minua ja sain valita muutamia tuotteita testiin. Löysin sivuilta nämä: luomivärisiveltimetmeikkisiveltimet ja täytettävän hajuvesipullon.

Siveltimet ovat Maange merkkisiä, en ole aikaisemmin merkistä kuullut, mutta googlailemalla löytyi jotain. Ja tosiaan siveltimet tuntuvat todella pehmeiltä ja vaikuttavat varsin mukavilta. Nappasin testiini kaksi erilaista sivellinsettiä





Näiden käyttökokemuksista lisää enemmän kun saan kunnolliset ajatukset muodostettua!

Ja sitten tosiaan oli tämä täytettävä hajuvesipullo


Ja tästäkin tulee oma postauksensa vielä :)

Ihan näin ensihiplailulla voin kyllä suositella tuotteita. Täytettävä hajuvesipullo on todella kätevä ihan jokaiselle. Ja sivellinsetit sopivat varmasti myös kaikille jotka etsivät edullisia mutta mukavia ja hintaansa nähden varsin hyviä siveltimiä.

*tuotteet saatu testiin blogin kautta*



6 kommenttia:

  1. Toi täytettävä hajuvesipullo kiinnostaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä tosi kätevä! Oon tässä jo ehtinyt pohtia pitäiskö niitä tilata useampi kun noita hajuvesia kuitenkin löytyy pari hassua :D

      Poista
  2. Oi miten söpöjä siveltimiä! Täytyisi ahkerammin käyttää kyllä siveltimiä, liian usein käytän sientä tai sormilla töpötän luomiväriä... Hyi tuhma minä.

    Hyviä unia Hanna <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo on kyllä suloisia :) Hyi hyi Tiia, siveltimet käyttöön niin säilyy meikit pidempään :D

      Hyvää huomenta sinulle <3

      Poista